maanantai 26. maaliskuuta 2018

Synttäreitä ja palmusunnuntaita

Viime viikolla mun rakas täytti pyöreitä. Tarkoitus ois pitää synttäribileet sitten kesällä joko meidän omassa kodissa, jos sellainen on löytynyt tai sitten mökillä. Nyt lauantaina kahviteltiin meillä kotona perheen parissa, Oli kyllä tosi mukava päivä. Sain äidiltä lauantaina illalla tuon narsissin, jossa kukki vain yksi kukka, niinku synttärikuvista näättekin.. seuraava kuva on otettu seuraavana aamuna ja se on aivan täynnä kukkia. Eilen oli palmusunnuntai, enkä mää oo syönyt tänä vuonna vielä yhtään päääsiäsmunaa! Täytyy ehkä ostaa suklaamuna viimestään ens viikonloppuna. Rauhallista ja aurinkoista hiljaista viikkoa teille kaikille! Millasia pääsiäissuunnitelmia teillä muuten on? 






2 kommenttia:

  1. Mulla ihanat lapset oli virpomassa eilen koko päivän. Luulin saavani hengähdystauon edes hetkeksi, mutta eikös 3v ollut hukannut kuparipannunsa jonnekin ja jouduin sitä lähteä etsimään. Nyt on herkkuja loppukevääksi:)

    Pääsiäisenä isommat lähtevät isänsä ja ex-appivanhempien kanssa pohjoiseen Rovaniemen suuntaan. Mä jään pienen kanssa kotiin, jotain pitäisi ehkä keksiä.

    Sulla on niin kaunis koti! Toivottavasti pian pääset laittamaan taloa <3

    T. Iiris
    blogista http://kolmenmammaloistaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän myöhään vastaan, mutta kuulosti sun pääsiäisjutut kivoilta :)

      Kiva kuulla :) Minäkin toivon, että pian päästäis taloa laittamaan :) Kiitos <3

      Poista