perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kun vihaamisen sijaan päätätkin rakastaa itseäsi

En kyllä vielä hetki sitten uskonut, että kirjoittaisin mitään tälläistä tänne blogiin. Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni pari päivää ja nyt tuntuu hyvältä kirjoittaa. Olen tehnyt aika isoja oivalluksia pääni sisällä viime päivinä.
En oikein tiedä mistä aloittaisin. Vanhemmat lukijat ehkä muistaa mun postaukset elämänmuutoksesta parin kolmen vuoden takaa, kun pudotin painoa n. 25 kg ja sen kaiken yhteydessä olen kirjoittanut myös syömishäiriöstä. Olette varmaan huomannut, että en ole aikoihin laittanut tänne mitään asukuvia, koska sellaisia en ole halunnut ottaa. Painonpudotus ei poistanut syömishäiriötä, työnsi sen vain jonnekkin sivuun. Olette varmasti huomanneet myös, että mun paino on noussut ennalleen. Mutta miksi näin kävi? Reilu 2,5 vuotta sitten söin hetken aikaa minipillereitä, jotka pisti koko tytön aivan sekaisin.. sen lisäksi, että sain hallitsemattomia itku- ja raivokohtauksia, paino lähti nousuun.. siihen päälle iski aika kova kaamosmasennus, jolloin koin, etten saanut energiaa mistään muualta kun hiilareista. Kun jätin pillerit ja kaamos alkoi helpottaa, paino pysy jonkun aikaa kurissa. Sitten syksyllä 2016 koin jotain sellaista, josta en ole vieläkään päässyt kunnolla yli. Sen jälkeen paino on noussut todella kovaa vauhtia. Olen huomannut, että kun mulla on vaikeaa, syömishäiriö nostaa päätään ja suhde ruokaan ja omaan kehoon muuttuu. Välillä on hetkiä, että haluan lohduttaa itseäni herkuilla, mutta suurin ongelma on se, että ruokahalu on kadoksissa enkä syö tarpeeksi usein enkä tarpeeksi. Tämän seurauksena kehoni menee säästöliekille ja varastoi läskiksi sen mitä irtoaa. No tuosta kaikesta olen puhunut ennenkin eikä ole oleellista puhua sen enempää, miksi olen lihonut, vaan siitä mitä aion tehdä nyt toisin.

Tähän väliin haluan kertoa teille millaista mun elämä lihomisen jälkeen on ollut. Voin kertoa, että ei helppoa. Eikä vika ole siinä, että olen ylipainoinen, sillä se ei ole tehnyt mua mitenkään fyysisesti sairaaksi, vaan ongelma on siinä miten olen sen vuoksi myrkyttänyt oman mieleni ja alkanut vihaamaan ja häpeämään itseäni. Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatukseni on se, että suren sitä miltä näytän. En voi ohittaa peiliä häpeämättä itseäni. Inho ja häpeä itsestäni kulkee mukanani päivästä toiseen, se ei häviä minnekkään. Tämä kaikki on aiheuttanut mulle myös paniikkikohtauksia.  Ne tilanteet on olleet sellasia, että olen ollut lähdössä jonnekkin ja olen alkanut sovitella vaatteita ja mulle on tullut olo, että näytän lihavalta niissä enkä kehtaa mennä tämän näköisenä.. kaikki ne ajatukset ovat siis liittyneet painoon ja siihen mitä musta ajatellaan sen vuoksi.. siitä on seurannut kohtaus, jossa mun verenpaine nousee niin korkealle, että korvissa humisee enkä kuule oikeen mitään.. vähän tuntuu, kun ne korvat menisi lukkoon. Sen lisäksi, sydän alkaa jyskyttää ja hengitys tihenee, itkettää ja raivostuttaa ja lopulta on vain pakko mennä istumaan tai makaamaan hetkeksi ja hengittää hitaasti sisään ja ulos.  Olen ajatellut, että ratkaisu ongelmaan on se, että laihdutan. Sitten olen taas kaunis, arvokas ja onnellinen. Mutta olen myös ymmärtänyt, että se ei poista ongelmaa. Kun elämässä tulee uudestaan joitain vastoinkäymisiä, tulen lihomaan aina uudestaan, jos en ymmärrä todellista ongelmaa. Sitä joka on mun korvien välissä. Olen saanut ja saan edelleen välillä kommentteja joiltakin mun läheisiltä mun painosta ja olen nyt oivaltanut, että eihän mun paino oikeasti kuulu kenellekkään muulle eikä mun tarvi enää kuulla mitään kommentointia siitä. Olen myös miettinyt, että olinko laihempana onnellisempi sen vuoksi miltä näytin.. en ollut, vain siksi, että silloin sain joiltakin ihmisiltä hyväksyntää jota ylipainoisena en saanut.

Nyt olen jonkun reilun kuukauden yrittänyt muuttaa mun ruokailutottumuksia. Painoa on tippunut joku reilu 3 kg. Ahdistuin siitä, että miksi niin vähän. Sitten päätin, etten käy enää puntarilla. Tarkan ruokavalion noudattaminen aiheutti lisää stressiä. Mun on täytynyt yhtäkkiä hyväksyä se, että mun tämänhetkinen elämäntilanne ja varsinkin mun terveydentila ei ole sellainen, että painonpudotus onnistuisi normaalisti. Jotku ihmiset ovat sanoneet mulle, että " sun arvo ei ole kiinni siitä miltä näytät" ja mun fyssari sanoi mulle, että " sää oot nyt sopiva. Ajattele niin. Jos haluat lihoa tai laihtua, se tapahtuu vain, koska sää itse niin haluat". Se, että yritän paniikissa laihduttaa, siitä on enemmän haittaa, kun hyötyä. Selasin muutama päivä sitten netissä h&m:n ja junarosen sivuilla plussamallien kuvia ja mua alko itkettää. Nuo naiset on niinku minä, samankokoisia tai isompia.. ja nehän näyttää kauniilta. Nyt kun olen ollut ylipainoinen, en ole ostanut itselleni vaatteita muutakun pakon edessä.. "ostan sittenkun laihdun" tai olen kittuuttanut rintaliiveillä, jotka ovat parhaat päivänsä jo nähnyt, koska "ostan uudet sittenkun laihdun". Ihan yhtäkkiä salama kirkkaalta taivaalta mulle tuli ajatus, että hitto vie, mää olen nyt sitä mitä olen. Mää saan kokea olevani kaunis juuri nyt. En voi enää elää "sittenkun"-ajatuksella. Ne jotka tuntee mut hyvin, tietää kuinka vaikeaa mun on hyväksyä itseäni ylipainoisena. Sen lisäksi, että ajattelen muiden pitävän mua ällöttävänä, ajattelen, että olen muiden silmissä arvoton ja epäonnistunut. Kun katsoin niitä plussamalleja, jotain mun sisällä tapahtui. Minä päätin sillä hetkellä, että minäkin olen hyvä ja riittävä. Mulla on oikeus tuntea itseni kauniiksi, ylipainosta huolimatta. Seuraavana aamuna mua ei ahdistanut, ei edes peiliin katsoessa. Tilasin itselle myös kauniita vaatteita, eikä niiden vaatteiden kokonumero edes harmittanut. Kerroin näitä oivalluksia Markolle ja mulla valu kyyneleet silmistä ja Marko kysyi, että "Miksi sää rakas itket"? Johon vastasin, että "tää itsensä hyväksyminen on niin vaikeaa, mutta mää haluan yrittää." Välillä mun sisimmästä nousee niitä vanhoja ajatuksia siitä, että olen huono ja sitten kun se ajatus tulee, sanon itselleni, että "ei, minä olen hyvä, minä olen kaunis myös näin" ja sitten mun olo parantuu, koska eka kertaa vuosiin uskon myös sen. Tänään sovitin uutta mekkoa ja sanoin ääneen, että " vitsi, kun mulla on niin iso takapuoli.... eiku... onpa mulla ihana takapuoli". Jos katson itseäni näyteikkunasta vaikka kaupungilla kävellessä, ajatukseni on yleensä "hyi, näytänpä lihavalta" mutta tänään vaan päätin, että en ajattele niin. Yhtäkkiä näinkin itseni ihan kauniina. Olen kaikki nämä vuodet ruokkinut sitä ajatusta itsestäni, etten kelpaa näin. Nyt kun ruokin sitä ajatusta, että kelpaan, alan pikkuhiljaa uskoa myös niin.

Tämä ei tarkoita sitä, että en haluaisi ikinä laihtua. Haluan mää edelleen laihtua lähemmäs normaalipainoa, mutta en ulkonäön vuoksi, vaan terveyteni vuoksi. En silti aio tietoisesti laihduttaa. En aio olla laihdutuskuurilla. Mun tavoite tällähetkellä on se, että en anna painon nousta enää. Aion syödä normaalia ruokaa ja herkutella välillä, esim. viikonloppuisin. Tärkeintä mitä voin tehdä nyt, on löytää rakkaus itseäni ja kehoani kohtaan. Kun alan arvostaa itseäni ja yritän päästä kokonaan eroon kaikista niistä myrkyllisistä ajatuksista itseäni kohtaan, uskon, että stressihormoonit mun kehossa vähenee ja haluan syödä paremmin ja saan ruokahaluni takaisin. Sillä mää rakastan terveellistä ruokaa ja mun on helppo syödä oikein, kun mulla on hyvä olo itseni kanssa. Joten eikö ole sanomattakin selvää, että myös paino tippuu omaa vauhtiaan, kun syö perusterveellisesti? Pakonomaiset dieetit heitän roskakoriin. Pysyvän muutoksen voin löytää vain ja ainoastaan, kun opin rakastamaan omaa kehoani sellaisena kun se on. Mää en halua enää elää niin, että kuvittelen olevani kaunis tai onnellinen vasta tietyssä painossa. Mää voin olla kaunis ja onnellinen myös nyt.

Tiedän, että on ihmisiä jotka halveksuvat ylipainoisia ja oma kauneusihanne kattaa vain ne hoikat ihmiset. Siellä ruudun toisella puolellakin voi olla sellaisia ihmisiä. Toivon, että sellaiset ei vaivaudu kommentoimaan mitään ilkeää, sillä en aio julkaista sellaisia kommentteja. En aio enää vastaanottaa somessa enkä oikeassa elämässä enää kommentteja siitä, että mun pitäisi olla jotain muuta mitä olen. Sillä mun ei tarvi olla.

Ootteko kuunnellut muuten ikinä sellaista Mariskan biisiä, kun "itserakkausjuttuu". Joskus vuosia sitten heikolla hetkellä Marko käski mun kuunnella sitä ja se on ollut mun voimabiisi viime päivinä. Kuunnelkaapa spotifystä. Siinä lauletaan näin:

"Olen vihdoinkin käsittänyt sen,
mä oon fiksu ja kivannäköinen
Kaiken hyvän todellakin ansaitsen
mitä tielleni sattuu
Helppo muista on kyllä välittää
mutta itteänikin mun täytyy silittää
Lupaan täst edes aina yrittää
Itserakkausjuttuu
itserakkausjuttuu

Voi heittaajat sanoo mitä tahansa
Ei se mua liikuta, pitäkööt vihansa
mut se mist aiheutuu vahinkoo on
jos mä en itelleni frendi oo
jo kiistatta oon paras minä
ja muihin mä en vertaa mua enää ikinä
tää on luultavasti sullekki tuttuu
sitä itserakkausjuttuu

Naistenlehdistä lukea taas saan
miten väärin ja huono olenkaan
vaikkei totta se ole ollenkaan
mietin vaan "mitä vittuu"
Mikä mussa on muka nurinpäin
Vaikka pärjäilen hyvin juuri näin?
Suosittelen sinullekin ystäväin
itserakkausjuttuu

Tykkään itsestäni 
viihdyn mun nahois
Mä väsyn jumittaan
fiiliksis pahois
En dissaa vaan kehun ja kiitän
kyl kelpaan jos tälleen mä riitän
Oon kritisoinut mua jo aivan tarpeeks
teen sovinnon ja annan itelleni anteeks
onni alkaa siit mihin ankaruus loppuu
kaikki tarvii itserakkausjuttuu"

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että rakastakaa itseänne sellaisena kun olette. Jos haluatte laihtua tai lihoa, tehkää se vain itsenne vuoksi, oman onnellisuutenne vuoksi. Ei sen vuoksi, että teidän kuuluu olla tietynlainen. Te saatte itse päättää millainen olette. Teidän arvo tai kauneus ei ole riippuvainen ulkonäöstä. Minä haluan, että ihmiset näkee mut Enninä, näkee mun persoonan ja sisäisen kauneuden eikä käsitys minusta muutu sen myötä, jos puntarissa luku muuttuu.. ja ylipainoisenakin voi olla kaunis, jos ei jonkun muun mielestä, pääasia, että omasta mielestä. Jos rakastat itseäsi ja oot hyvä tyyppi, oot varmasti kaunis myös muiden silmissä.

Tänään tapahtui myös jotain ihmeellistä. Emilia otti musta asukuvia ja aion julkaista ne nyt tähän postauksen loppuun.









20 kommenttia:

  1. Näistä kuvista huomaa sun päänsisällä tapahtunut muutos, näytät niin päättäväiseltä ja kauniilta! Varsinkin tuo viimenen kuva on aivan ihana ja siinä on just sitä asennetta, "mä oon upea juuri näin"! Muutenkin tosi hyvä teksti, joka herätteli itseänikin. Uskon että tää aihe koskettaa tosi monia ja kaiken kokosia.. Aina sitä löytää itestä huonoja puolia, eikä keskity niihin hyviin, jota on kuitenkun paljon enemmän! Ja ne huonotkin puolet on vaan omassa päässä, kukaan muu ei niin ajattele.❤️ Joten kiitos tästä, pieni muistutus itsellenikin.🤗❤️ T:Irene

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää herätteli ja muistutti suakin siitä, että on tärkeää hyväksyä itsensä sellasena kun on ja nähdä ne hyvät puolet. <3 Aivan totta kyllä tuo, että kyllä tää koskee kaikenkokoisia, sillä hoikilla ja normaalipainoisillakin on varmasti omat juttunsa itsetunnon suhteen. Kiitos aivan ihanasta kommentista Irene. <3 Sää oot upea nainen <3

      Poista
  2. Arvaa mitä! Onnistuit kuvissasi vähintäänkin yhtä hyvin kuin ne naiset niissä kuvastoissa joista puhuit. Näytät ihanan itsevarmalta ja hyvinvoivalta - ja haluan heti ostaa samanlaisen takin. Mistä se on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi. Tää kommentti saa kyllä hymyn huulille <3 Kiitos paljon! Takki on h&m:ltä ostettu viime vuoden puolella, mutta kuulin, että niitä on tullut nyt kuulemma lisää. :)

      Poista
  3. Sä näytät upealta <3

    VastaaPoista
  4. Hyvä Enni! Tärkeitä oivalluksia, se mikä meidät määrittää on jossain ihan muualla kuin kokolapuissa ja vaa’an lukemissa. Oot upea just tuollaisena.

    ”I’m not fat, I have fat. Just like I have fingernails. That doesn’t make me fingernails.”

    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ”I’m not fat, I have fat. Just like I have fingernails. That doesn’t make me fingernails.” on niiin huippu ja tuo jotenkin puhuttelee ja lohduttaa mua.

      Kiitos rakas Ellu <3

      Poista
  5. Sinä olet kaunis ja rohkea nainen. Elämän onni ei saa olla kiloista kiinni. Entä jos jostakin syystä vaikka sairastuu ja joutuu syömään lääkkeitä, jotka lihottaa. Meneekö siinä koko ihmisarvo ja onni samantien...kun se on ollut rakentunut niiden kilojen määrään. Sinä oisit muuten hyvä malli - kannat kehosi hyvin..asu oli kaunis ja sinulla on todella upeat kasvot. Terveellinen ruokavalio on hyvä juttu kiloja seuraamatta. Se on terveyden hoitoa se😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin totta, ettei omaa onnellisuutta saa laittaa omien kilojen varaan tai ylipäänsä ulkonäön varaan. Tuo, että oisin hyvä malli-kommentti hämmentää mua suuresti ja oon kyllä tosi otettu tuosta kommentista. :) Kiitos niin kauniista sanoistasi <3

      Poista
  6. Upea kirjoitus, itsensä rakastaminen on tärkeää ja oman kehonsa hyväksyminen sellaisena kuin se on :) olen itsekin pohtinut samoja asioita blogissani kati-t.blogspot.fi ja haluan vielä sanoa että sinusta oikein huokuu kuvien läpi terve itsevarmuus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kati ihanista sanoista ja siitä, että jätit kommentin <3 Täytyypä käydä lukeen sun blogia <3

      Poista
  7. Kaunis, upea nuori nainen. Se tulee ensimmäisenä mieleen kuvia katsellessa. Minulla itsellänikin on paino vaihdellut vuosien aikana suuntaan ja toiseen. Näin 40 vuotiaana totesin, että minun ei tarvitse miellyttää muita. Olen vuosia lukenut tyyliä metsästämässä blogia jossa minusta kulminoituu upealla tavalla se, että itsensä hyväksyminen on pitkä tie mutta joka huipentuu positiiviseen minäkuvaan (muista välittämättä). Tätä ajatustapaa olen myös itse mielessäni kuljettanut. Hienoa, rohkeaa ja suoraa puhetta Enni. Aurinkoista kevättä Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi. <3 Mahtavaa, että sää oot myös oivaltanut sen, että muita ei tarvi miellyttää. Kiva, että mainitsit Veeran blogin, löysin sen tän sun kommentin kautta ja se on inspiroinut mua tosi paljon.
      Oikein ihanaa ja aurinkoista kevättä ja kesän odotusta sinulle <3

      Poista
  8. Tää teksti sai kyyneleet silmiini, sillä kamppailen itse samojen asioiden kanssa. Vaikka tykkäänkin itestäni, niin itsensä rakastaminen ja hyväksyminen tällaisena on vaan hankalaa. Vaikka ajattelenkin, että kaikki ihmiset on arvokkaita, niin silti itseään väheksyy.. Toi viimeinen kuva on muuten aivan ihana ja tuo mekko/tunika sekä takki sopii sulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tää teksti on herättänyt tunteita ja toivon sydämeni pohjasta, että sää alat myös pikkuhiljaa rakastaa ja hyväksyä itseäsi sellaisena kun olet. <3 Kiitos sulle <3

      Poista
  9. Kuulostaa erittäin tutulta ! Onneksi me ei olla yksin :)

    Näytät superhyvältä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, onneksi ei olla :) <3
      Kiiitos paljon <3

      Poista