keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Kun en olekaan kissalleni enää ykkönen

Eipä mennytkään kun yksi päivä, kun tulinkin postailemaan uudestaan! Otin nimittäin tuosta meidän 10-vuotiaasta möllykästä kuvia pitkästä aikaa. Juuri kun vaihdoin toisen kameran, niin sitten hän päätti, että nyt ei tartte enää kuvata ja häipy... Mutta ihan hauskoja otoksia Murusta sain. Tuo tyyppi ei näytä kyllä vanhentumisen merkkejä.. vauhtia, energiaa ja luonnetta on edelleen aivan saman verran kun nuorempana. Se mikä on ollut mielenkiintoista huomata, on se, että kun Marko muutti meille asumaan, niin silloin kissan mielestä johtaja tuli taloon. Jos rapsutuksia tai ruokaa halutaan, se käydään kysymässä eka Markolta. Heidän halihetket on aivan erilaisia, kun mulla ja murulla. Jos hän ei mahdu Markon syliin, sillonkun Marko on esim. tietokoneella, hän puskee siihen keinolla millä hyvänsä. Yleensä hän kipuaa syliin niin, että takatassut on sylissä ja etutassut olkapäälle ja sitten sitä pitää halia.. Tää on vissiin joku kollikissojen juttu, että se mieshenkilö on se juttu. Sillonkun asuttiin kissan kanssa vielä kaksin, Muru tuli aina syliin kun kutsuin häntä. Nykyään, kun pyydän, hän useimmiten katsoo mua ja sitten kävelee suoraan Markon syliin. Jossain vaiheessa Muru tuli mun syliin vain ja ainoastaan silloin, jos Marko ei nähnyt. Jos Marko sattui katsomaan meitä, Muru juoksi äkkiä pois, niinku ei oliskaan ollut mun sylissä. Nykyään Muru on edelleen mun sylissä usein, mutta selvästi minä olen hänelle se kakkonen. Tätä muutosta on ollut kyllä yllättävää ja mielenkiintoista seurata ja on myös hellyyttävää katsoa millanen vauva tuosta kissasta tulee Markon seurassa. Sanoinkin Markolle, että kun otetaan se toinen kissa, aivopesen sen tykkäämään vain minusta ;) heh.







4 kommenttia: