maanantai 29. tammikuuta 2018

Sunnuntaina brunssi kotona

Joskus on mukavaa aloittaa sunnuntai sillain, että saa herätä aivan rauhassa ilman herätyskelloa.Tehdä yhdessä vähä runsaampi aamupala, sytyttää kynttilät, syödä pöydän ääressä yhdessä ja jutella, että mitä toiselle kuuluu. Sellainen aamu meillä oli eilen. Täytyy ottaa kyllä pian uusiksi. Tälläkertaa ei tehty puuroa, mutta tarjolla oli smoothieta (vesi, maitorahka, banaani, appelsiini, tyrni ja mustikka), täytettyjä croisantteja, munakokkelia, appelsiinmehua ja Markolle tietty vielä pekonia ja kahvia. Jos te teette kotona brunssin, mitä ehdottomasti pitää pöydästä löytyä? Oisko vinkkejä?







tiistai 23. tammikuuta 2018

Ennin päivä

Muutamalla kuvalla nimipäivän tunnelmia. Kuvissa mm. muilta saatu ja itse itselle ostettuja nimipäivälahjoja. :D Hyvää nimipäivää myös muille nimipäiväsankareille!


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pieniä paloja väliaikaisen kodin sisustuksesta

Omaa taloa ei vielä ole löytynyt ja vaikka olohuoneessa ja keittiössä on ja pysyy laatikoita joita emme pura, täällä on silti viihtyisää ja sisustamalla tästä on saatu oman kodin näköinen ja tuntuinen. Se, että kauanko tämä on meidän koti, sitä ei tiedä kukaan. Toisaalta ei oo kiire, mutta silti malttamattomana katsotaan etuovesta monta kertaa päivässä , että onko uusia taloja tullut. Eiköhän se vielä löydy. Tässä muutamia kuvia täältä kotoa.





Markon ottama kuva:
Markon ottama kuva yhtenä aamuna olohuoneen ikkunasta: