torstai 12. tammikuuta 2017

Uudistunut eteinen

Joululoman lopussa sain inspiraation. Sanoin Markolle, että "mää haluaisin maalata eteisen seinän",johon Marko sanoi, että "ai sillä samalla värillä, joka oli Alpuassa Ilonan huoneessa?"
Silläpä hyvinkin. Ihastelen sitä joka kerta ja sohvalla maatessa se ajatus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, että sillä on maalattava! Heti seuraavana päivänä kävimme ostamassa maalin ja maalaus sai alkaa. Kyseessä on siis sävy nimeltään Vuono, se oli viime vuonna vuoden väri.. Enkä ihmettele. Aika tummahan se on ja varmasti myös monelle liian rohkea väri. Mutta ei meille, ollaan tykätty kovasti. Nyt sitä tajuaa kuinka valkoinen eteinen olikaan ennen tätä muutosta, ihan liian valkea. Oon tässä tykännyt sisustella tätä kotia muutenkin viime aikoina, makkarikin on saanut aivan uutta ilmettä.. Ei siis oo rempattu, mutta uuden sängyn myötä ilme on muuttunut kovasti. Oon siis ajatellut, että täällä blogissa voisin lähiaikoina postailla vähän sisustusjuttuja, miltä kuulostais? Ja mitä mieltä ootta tästä eteisestä? 







7 kommenttia: