tiistai 8. maaliskuuta 2016

Ajatuksia naisena olemisesta

Tänään on ollut ihana päivä, ihanin naistenpäivä vuosiin. Poikaystävä on hemmotellut minua ja  myöskin itse hemmottelin itseäni ja ostin kivoja juttuja, niistä postausta myöhemmin. Mutta välillä on vaikeaa olla nainen. Kaikki naiset tietävät kuinka vaikeaa on elää hormonimyllerrysten keskellä ja varmasti myös miehet ovat saaneet osansa siitä kärsimyksestä. Inhoan sitä miten hormonit saavat välillä niin kiukkuiseksi ja itkuiseksi, niitä tunteita on vaikea hallita.

Ympäröivä maailma luo paljon paineita siitä, että millainen pitäisi olla. On vaikeaa tuntea itseänsä kauniiksi, kun ei ole lähelläkään kauneusihanteita.. tai siltä se ainakin tuntuu.
Minulla on ollut todella vaikeaa olla omassa kehossani jo pitemmän aikaa, erityisesti viimeset pari kuukautta. En muista millon olisin ajatellut olevani kaunis. Olen todella kriittinen itseäni kohtaan, erityisesti kilojen suhteen. Sillon jos oma kroppa ahdistaa, on helppoa jäädä kotiin ja tuntea valtavaa häpeää siitä millainen on. Välillä kun koitan löytää jotain päälle laitettavaa ja kun peilistä kurkistaa omasta mielestä valtava rahtilaiva kauniin nuoren naisen sijaan, paniikkikohtaus on taattu. On niitä hetkiä, että korvissa humisee vereenpaineen noustessa ja kyyneleet kohoat silmiin.
Jatkuvasti mietin, että mitä voin syödä ja mitä en. Lasken kaloreita, punnitsen ruokia. Vaikka paino tippuukin ja vaatteet jäävät isoksi, on vaikeaa iloita vielä, kun ei  ole omassa tavoitteessa.

Tänään naistenpäivänä päätin muuttaa asennettani.. edes yhden päivän ajaksi. Ajattelin, että tänään paistan lättyjä. Syön jotain hyvää ilman syyllisyyttä. Lätyt jäivät kuitenkin paistamatta, sillä haettiin kiinalaista ruokaa ja söin muutamat suklaakonvehtit jotka rakas minulle tänään antoi. En tuntenut syyllisyyttä niistä, nautin jokaisesta suupalasta. Kaikkein tärkein ajatus jota olen tänään yrittänyt itselleni syöttää : Olen kaunis. 
Ihan sama mitä ajatuksia herää peilistä katsoessa, en anna niille ajatuksille valtaa. Ajattelen vain, että olen kaunis ja ihana nainen.
Monta kertaa ikäviä asioita omasta ulkonäöstä on tullut mieleeni, mutta olen tukahduttanut ne ajatukset samantien. Ja niin minä olen tänään, pitkästä aikaa tuntenut itseni kauniiksi. Uskaltautunut myös kameran eteen pitkän tauon jälkeen. Itsekriittisyys on yrittänyt iskeä monta kertaa, mutta en ole halunnut antaa sille tilaa mun mielessä.

Tiedän, että moni muukin nainen miettii usein sitä, että olenko riittävä, olenko kaunis, mitä muut minusta ajattelevat. Tänään haluan rohkaista jokaista ja sanoa, että olet kaunis. 
Toivon, että jokainen nainen siellä ruudun takana menee peilin eteen ja kehuu itseään kauniiksi.
Minä tiedän, että olen tyytyväisempi itseeni kun painoa on tippunut tarpeeksi, mutta yritän opetella ajattelemaan, että olen kaunis myös nyt. Ehkä joku siellä miettii, ettei ulkonäkö ole se kaikkein tärkein asia ja siinä olen ihan samaa mieltä.. mutta luulen, että aika moni nainen haluaa kokea olevansa kaunis.
Ainakin minulle on tärkeää, että koen olevani kaunis ja rakastettu.

IMG_7350
IMG_7340               IMG_7344 IMG_7346 IMG_7356 Oikein ihanaa naistenpäivää kaikille naisille, olkaa armollisia itseänne kohtaan!

18 kommenttia:

  1. Ihana postaus!
    Oot mielettömän kaunis ja upea nainen, etkä pelkästään ulkoisesti vaan sydämeltäkin täyttä kultaa <3
    Rakastan sua <3 ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi Fanni <3 kiitos siskokulta! niin sinäkin olet <3 minäkin rakastan sua <3

      Poista
  2. Niin samaa mieltä Fannin kanssa <3

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis rakas <3 ihana teksti!<3

    VastaaPoista
  4. Rehellistä ja rohkeaa tekstiä !!! Oikein ihanaa tätä päivää kaikille naisille !

    VastaaPoista
  5. huomaatko noista kuvista . että tuollainen iso huivi ei sovi isoille ihmisille . korostaa vielä enemmän yläosaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, en kyllä huomaa. Huomaatko sinä,että tämä kommenttisi ei ollut ollenkaan sovelias,varsinkaan tähän postaukseen.

      Poista
  6. Jopa on asiallinen anonyymi kommentoija :-) minusta ihimisille soppii kaikki, mistä niille tullee hyvä mieli ja hyvä olo. Ja tuo huivi on ihanan värinen ja soppii tosi hyvin vaaleisiin hiuksiin <3 Rohkea postaus, ulkonäköpaineet on naurettavissa mittasuhteissa, minäki toivosin jokaiselle (myös itelle) itsensä hyväksymistä semmosena ku on, vaikka se monena päivänä hankalaa onkin. Tsemppiä ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvin sanottu ja ajateltu, että sellaset sopii joista tulee hyvä mieli ja olo. Mää tykkään kovasti myös huivin väristä :) Kiitos tosi paljon Nita tästä kommentista, tää tuntu tosi hyvältä. <3 Tsemppiä myös sulle! <3

      Poista
  7. ärsyttäviä nuo anonyymit haukkujat:( mulle on ainakin tullu semmoinen kuva sinusta blogin kautta että olet läheisistäsi välittävä sisäisesti ja ulkoisesti kaunis nuori nainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä vähän ihmetyttää, mikä ihmisillä on hätänä, kun pitää negatiivisia kommentteja laittaa. Tosi ihana kuulla, että olet saanut sellaisen kuvan minusta tämän blogin kautta. Yritän olla täällä mahdollisimman oma itteni ja toivon, että se välittyy sinne :) kiitos sinulle <3

      Poista
  8. Niin ja varsikin kun ei oikein itse osaa edes kirjoittaa :) !!! Taitaa olla sama tapaus, joka uskollisesti ilkeilee täällä melkein joka postaukseen :) Huvinsa kullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä :D huvinsa kullakin. kiitos sinulle :))

      Poista
  9. Pitkästä aikaa käväisin blogissasi, jota aina toisinaan seurailen. Halusin vain tulla sanomaan, että olet kaunis, upea nainen. Sinulla on enkelin kasvot, tai posliininuken, sillä tavalla suloinen sinä olet. Muistathan, että muoti tulee ja menee, ihmiset ovat erilaisia rakenteeltaan, ja että moni maksaisi aika hyvän hinnan plastikkakirurgille, että saisi yhtä upeat ja naiselliset kurvit, kuin sinulla on. Ole ylpeä itsestäsi, minä ainakin olisin, jos olisin sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pitkästä aikaa eksyit blogini ääreen :) Tämä sun kommentti on lämmittänyt mun mieltä tosi paljon siitä lähtien kun tämän luin. Niin ihanasti kirjoitettu, kiitos sinulle tosi paljon <3

      Poista