sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluisia kuulumisia

Heippa ja mukavaa Lucian päivää! Tänään on myös mun pikkusiskon Fannin syntymäpäivä, onnea tätäkin kautta rakkaalle 21-vuotiaalle <3 Ajattelin vähän kertoa mitä tänne kuuluu. Töissä ollaan jo ihan joulufiiliksissä lasten kanssa, tänään meillä oli lasten kauneimmat joululaulut ja meidän ihanat kerholaiset esiinty siellä niin hyvin, huomenna kerhossa leivotaan pipareita ja ylihuomenna on pikkujoulut nyyttäreiden kera.  22 päivä mulla on viimenen työpäivä ja sitten jään joululomalle. Tuntuu hassulta, että joulu on oikeasti niin pian. Perjantaina paketoin ison läjän joululahjoja joululauluja kuunnellessa, oikeastaan vain yksi lahja puuttuu ja pari lahjaa tulee sitten huomenna tai ylihuomenna postissa. Sitten on vielä joulukuusen ja joulukuusen jalan hankinta edessä. En vielä tiedä mistä ostamme joulukuusen ja millä sen kotiin roudaamme, kun ei ole peräkärryn koukkuakaan autossa, mutta kyllä me jotain keksitään. Meidän perheessä joulukuusi on laitettu aina aikasintaan aatonaattona, mutta Markon kanssa laitetaan se varmaan tulevana viikonloppuna viimestään, että ehdimme nauttia siitä, ennenkun lähdemme joulunviettoon muualle. Tuntuu ihanalta saada ihan oikea joulukuusi eka kertaa tänne omaan kotiin. Odotan sitä niin paljon! Tuntuu muutenkin erinlaiselta laittaa joulua kotiin, kun tämä ei ole vain mun koti vaan meidän koti. Nyt aiomme myös olla jouluaattona aamulla vielä täällä kotona. Jos olisin yksin, ajatus ei olisi kiva, mutta kahdestaan se tuntuu aika kivalta herätä aattona omasta kodistamme. Tästä joulusta tulee kyllä erinlainen ja se tuntuu jännittävältä. Lokakuussa mulla oli valtava "joulukuume" että jaksoin hössöttää joulusta kokoajan, nyt marraskuun lopussa ja joulukuun alussa olen kärsinyt niin pahasti kaamoksesta, että joulufiilis on puuttunut. Pikkuhiljaa se hiipii sieltä kuitenkin.. niinku aina. Viimestään jouluaattona :)
Tähän loppuun kuvia viimevuoden joulusta puhelinkuvina.


924073_343828279135773_795846758_n10881795_866554876730587_99720422_n
10843823_300101500200437_1116531767_n10860030_1002812219735735_499590026_n 10852861_768630719871461_732330811_n10848212_694417954012324_676055304_n

Yks juttu harmittaa kyllä, nimittäin tänäjouluna en saa viettää joulua sokerisiskon Saaran tai siskoni Fannin kanssa, jotka siis näkyvät nuissa ylläolevissa kuvissa. Saara tulee onneksi joulupäivänä Raaheen, mutta Fanuska ei valitettavasti pääse ja se surettaa mua kovasti. Aina joku puuttuu. Veljeni Ville-Matti ja hänen tyttöystävä Natalia on onneksi vielä Suomessa ja pitkästä  aikaa Ville on joulun täällä. Lapsuuden joulumuistot liittyvät vahvasti Villeen, sillä meillä on vähiten ikäeroa. On myös mahtavaa, että Natalia näkee suomalaisen joulun ennenkun he palaavat Chileen. Erilainen joulu siis myös tänävuonna ja täytyy olla kiitollinen siitä mitä on. Nyt alan huhuilemaan nukkumattia. Hyvää yötä ja alkavaa viikkoa :)

4 kommenttia:

  1. Voi että mua kyl harmittaa etten oo jouluna teidän kans nyt ku Villekin on kotona :( <3
    VÄHÄ OUTOA KU MUL ON TOI sivusiili!
    Nyt se on jo tosi pitkä :D jonnekki yli leuan asti!tästä näkee et kui paljo vuodes se on kasvanu :) hiihii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpÄ :( Mutta tuleehan näitä jouluja <3 ja joo todellakin on kasvanut :D

      Poista