sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu

Jouluaattona oli erilaista herätä täältä Oulusta omasta kodista, mutta sain joulufiiliksen heti herättyäni. Ulkona oli onneksi satanut lunta eikä ollutkaan mustaa joulua. Sytyttelin kynttilöitä palamaan keittiöön, eteiseen ja olohuoneeseen joulutunnelmaa luodakseni. Pistin joulupukin kuuman linjan päälle ja availin ystävien antamia lahjoja ja odottelin, että Marko heräisi. Oli ihanan rauhallinen tunnelma. Puolenpäivän aikaan lähdimme ajamaan Alpuaa kohti, ulkona oli täydellinen sää. Pikkasen pakkasta ja aurinko paisto pitkästä aikaa. Alpuassa meitä odotti Äiti, Risto, Ilona, Maiju, Make, Ville-Matti, Natalia, Vilma, Marika ja Tumppi. Pääsimme melkein suoraan joulupöytään ja saimme mahat täyteen herkullista ruokaa. Pian saapui joulupukki ja se oli jännittävää, varsinkin Vilmasta. :) Oltiin Alpuassa iltaan asti, sillä siellä oli niin mukavaa olla. Illalla lähettiin Raahea kohti, jossa sitten mentiin lapsuuden kotiin yöksi Markon, Villen ja Natalian kanssa. Joukkoon liittyi myös ystävä Jarno ja tuli valvottua myöhään.

Joulupäivänä kävimme mummilla kylässä ja sitten menimme viettämään joulua iskän ja Annen luokse. Sielläkin meitä oli iso porukka. Isän ja Annen lisäksi Saara, Jere, Tytti, Mikko, Eila, Ville-Matti, Natalia, Make ja tietty minä ja Marko. Ennen jouluateriaa lauloimme Saaran ja Tytin kanssa muille Maa on niin kaunis ja sydämeeni joulun teen. Itelle tuli niistä lauluista joulufiilis. Ruuan jälkeen iskä vetäs joulupukin kamppeet päälle ja sai siinä kyllä taas nauraa. Myöhemmin käytiin Markon kanssa ajelemassa ja illalla katottiin vielä leffaa kahdestaan.

Tapaninpäivänä kävimme kylässä mun tädillä Ninalla ja Rikulla, oli aivan ihanaa nähä pitkästä aikaa heitä ja myös serkkuja siinä samalla. Sen jälkeen menimme vielä iskälle ja Annelle syömään ja illaksi menimme porukalla istumaan iltaa isoveljen Maken luokse. Oli tosi mukavaa ja kahden aikaan lähdimme sieltä, osa porukkaa baariin, mutta minä ja Marko kotia nukkumaan. Oli mukavaa, kun nukkumaan mennessä Marko sano tykkäävänsä mun perheestä. Siitä on kiitollinen mieli.

Tänään tulimme Ouluun ja on ihanaa vaihteeksi olla taas kotona (eikä joulukuusikaan ole kuollut poissaollessamme)  .Tännää ollaan otettu rennosti ja loma onneksi vielä jatkuu useamman päivän. Mutta nyt kuvia jouluaatosta ja joulupäivästä.


IMG_6827 IMG_6828 IMG_6829 IMG_6846 IMG_6858 IMG_6859 IMG_6861 IMG_6848 IMG_6850 IMG_6889 IMG_6893 IMG_6891 IMG_6898 IMG_6884 IMG_6941 IMG_6903 IMG_6905 IMG_6921 IMG_6936 Oli kyllä ihana ja tänäkin vuonna niin erilainen joulu. Kiitollinen mieli rakkaista ympärilläni, sitä kiitollisuutta on vaikeaa sanoiksi pukea. Sain myös aivan ihania lahjoja, joten kai sitä on kilttinä tullu oltua :) Toivottavasti jouluinen tunnelma välitty sinne ruudun toiselle puolelle näistä kuvista. :) Toivottavasti teilläkin on ollut ihana joulu? :)

 Oikein mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle, niin arkeen kun lomaan!

8 kommenttia:

  1. Miksi kokoajan vaihtelet kuvaa tuohon banneriin?

    VastaaPoista
  2. Mukavia kuvia :)

    Kuinka vanha sun kissa muuten on?

    VastaaPoista
  3. Hyvä tunnelma kuvissa

    VastaaPoista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia. Sinun joulu kuullostaa tosi kivalle. :)

    VastaaPoista