tiistai 28. huhtikuuta 2015

Blogger´s inspiration day ja gaala

Viikonloppu meni Helsingissä Emilian, Paulan ja Pauliinan kanssa. Majoituimme hotellissa jonka sijainti oli täydellinen, ihan keskellä keskustaa. Perjantaina olimme siellä jo aamusta ja päivä meni lähinnä kaupoissa pyörien. Treffasin myös parin tunnin ajan rakasta serkkua Sofiaa ja oli niin ihanaa nähä.

IMG_0839 IMG_0828
IMG_0837
Lauantaina oli reissun jännittävin osuus. Ensimmmäistä kertaa pääsin indiedaysin inspiration dayhin. En oikein edes kunnolla tiennyt mitä odottaa, mutta hyvillä mielin tapahtumaan menin. Siellä alkoikin aluksi vähän jännittämään ja tuli olo, että mitä ihmettä mää tälläisessä tilaisuudessa teen, mutta pian jännitys katosi. Siellä oli paljon tarjolla juotavaa, syötävää joita sai hakea niin paljon, kun vaan halusi. Siellä oli myös paljon erinlaisia yhteistyöjuttuja. Siellä sai kierrellä pisteestä toiseen, osallistua arvontoihin ja ottaa ilmaista tavaraa mukaan ja tehdä vastineeksi postausta siitä tuotteesta. Minä olen aika tarkka siitä mitä mainostan blogissani ja yritänkin olla mainostamatta täällä tuotteita, ellen oikeasti todella halua teidänkin olevan tietoisia jostain todella tärkeästä. En halua kuitenkaan mainostaa vain sen takia, että saan itse siitä jonkun ilmaisen tavaran, joten jätin tavarat muille. Kaikkein mukavinta tietty oli jutella muille bloggaajille ja varsinkin heille, joita on jo pitemmän aikaa seurannut, kuten Jennalle ja Riikalle! Kaikista tärkein juttu tapahtumassa oli ihanan bloggaajan Tiian tapaaminen. Hänen blogiin olen löytänyt äitin blogin kautta ja olen todella iloinen, että rohkenin jutella hänelle päivätapahtumassa ja vielä gaalassa uudestaan. Tästä kohtaamisesta jäi niin hyvä ja lämmin olo, etten osaa sitä teille edes kuvailla. Mutta kiitos Tiia, olet niin ihana!

IMG_0951 IMG_0947 IMG_0939 IMG_0938 IMG_0933 IMG_0923 11100768_10206816922005690_80286766_n kuva:Pauliina
IMG_0896 IMG_0853
IMG_0861 IMG_0862 IMG_0874 IMG_0876Illalla suuntasimme sitten tyttöjen kanssa gaalaan. Oletin, että se tilaisuus olisi ollut jotenkin virallisempi, mutta siellä oli aika normi baarimeininki. Tosin baarissa ei normaalisti voi hakea tiskiltä juomaa ilmaiseksi niin paljon, kun haluaa. Ei jaksettu olla loppupeleissä siellä kovinkaan kauan, mutta se aika mitä oltiin, se oli tosi mukavaa ja sain tavata kaksi aivan ihanaa tyyppiä! Etukäteen olin ajatellut, että on yks bloggaaja, jonka haluan ehdottomasti tavata ja hän on Juulia! Oli niiin ihanaa huomata, että hän oli juuri sellainen millaisen kuvan olin hänestä saanut blogista monen vuoden ajalta. Tästäkin kohtaamisesta jäi niin hyvä fiilis, että hymyilyttää vaan kun muistelen. :) Illan kruunas vielä se, kun lopulta uskalsin mennä juttelemaan Oonalle. Mua jännitti hirveästi mennä, mutta turhaan jännitin. Hän oli niin lämmin ja herttainen ja oli niin ihanaa vaihtaa muutama sana, halata ja ottaa vielä selfie muistoksi. (Se löytyy mun instasta nimimerkillä enniravander ;) ). IMG_1048
Mutta sellainen reissu, ehkä en enää toiste lähtisi Oulusta asti sinne, mutta onpa taas yhtä kokemusta rikkaampi! Gaalan asu tulee esittelyyn sitten erikseen :)

19 kommenttia:

  1. Kaunis kaunis Enni!!! <3 Oot kyllä saanu hyviä kuvia tuolta. <3 tuo vipa susta arskojen kanssa on ihan täydellinen!

    VastaaPoista
  2. Eikö sinusta ja Emiliasta ole yhteiskuvia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei valitettavasti, koska mun kameralla ei otettu yhteiskuvia, kun vain nuo minusta ja Pauliinasta. Mun ja Emilian yhteiskuvat on otettu Emilian kameralla, mutten malttanut odottaa, että saan ne, ku halusin tehdä jo postauksen :)

      Poista
  3. Oli kyllä niin kiva, että uskalsit mennä juttelemaan Tiialle :) Hänen bloginsa on niin kiva, vaikka en juurikaan innostu meikeistä yms. mutta innostun Tiiasta :) Hänen rehellinen aitoutensa ja heittäytyminen on ihailtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit tykännyt hänestä livenäkin niin paljon. Aivan mahtava tyyppi <3

      Poista
  4. Ompas upeita kuvia kyseiseltä unelmapäivältä. Varmasti oli mahtava päästä mukaan, tuonne joskus itsekin haluisin päästä!:) Sulla on ihan täydellisen väristä huulipunaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 huulipuna on löytö unkarista jostain halpakaupasta :D Mut niiin hyvä! Ehkä sääkin pääset vielä jonain päivänä tuonne :)

      Poista
  5. Muiden blogeissa tapahtuma on näyttänyt niin kivalta! :) Harmi kun en itse päässyt. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet päässyt.. mietinkin jossain vaiheessa, että ootkohan tulossa. Mutta toisella kerralla sitten :) <3

      Poista
  6. Näyttäää tosi mukavalle tapahtumalle, tosi kivoja kuvia ja nuo sun hiukset on vaan niin kivat. Ihana, että uskalsit leikata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva tapahtuma :) ja kivaa kuulla! Nyt vihdoin oon alkanut tottuun tähän tukkaan ja tykkäämään tästä:) kiitos <3

      Poista
  7. Oli kyllä niiin kiva treffata sua, superkiva kun tulit juttelemaan! Mullekin tuli niin hyvä mieli koko loppuillaksi :) Toivottavasti törmätään vielä jossain uudelleenkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että sullekkin jäi hyvä fiilis :) Mää toivon myös, että törmätään vielä uudestaankin <3

      Poista
  8. Mukavalta kuulostaa teidän päivä! :) Niin kiva meininki välittyy näistä kuvista. Ja siis huh mikkä asukuvat sinusta! Ehkä parhaimmat mitä oon ikinä aiemmin nähny! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja ihanaa kuulla, että tykkäät asukuvista ja vielä niinkin paljon, että parhaat sun mielestä..:) niin paljon kiitos Anna <3

      Poista