tiistai 3. maaliskuuta 2015

Brunssia ihanien tyttöjen kanssa

Viime sunnuntai alkoi täydellisesti. Nousin aikasin ylös, vedin lenkkikamppeet päälle ja lähdin raittiiseen ilmaan hölkkäämään ja teinpä puistossa myös pienen treenin. Sitten kotiin tekemään aamupalaksi smoothie ja suihkun kautta valmistautumaan ihanaan brunssiin tyttöjen kanssa. Enpä olisi joskus uskonut, että oikeasti bloggaamisen kautta voi löytää uusia ihmissuhteita. Yhtäkään näistä tytöistä en tuntisi ilman bloggaamista, se on ihmeellistä. Oli niin ihanaa nähdä tyttöjä täysin blogimiittien ulkopuolella, viettää aikaa uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Brunssia vietimme siis Elisan uudessa omassa kodissa ja kyllä täytyy sanoa, että on tytöllä kaunis koti! Sovimme etukäteen mitä kukanenkin toisi brunssille ja saatiin kyllä pöytä koreaksi. Oli mukavaa, että syömistä oli laidasta laitaan, herkkujen lisäksi myös terveellistä ruokaa. Yhdessä valmistelimme pöydän ja paistelimme pekonit, patongit ja kasvikset. Oli mukavaa ja rentoa yhdessä olemista, puhuttavaa riitti paljon vakavista asioista kevyempiin aiheisiin. Tuli myös naurettua niin paljon. IMG_9753 IMG_9827
16489587437_d54ff14d64_cKuva:NinaIMG_6397 Kuva:Emilia
IMG_9822 IMG_9838 IMG_9819 IMG_9795 IMG_9779 IMG_9767
IMG_9755
IMG_9754
                 IMG_9794 IMG_9748 16498757559_6207cb243b_cKuva:Elisa16683882182_1c559f9460_c     Kuva:ElisaIMG_9799 IMG_9786 IMG_9788 P3013527JennaElisaEssiJohannaNinaEmiliaRoosa Kuva:Jenna

Iloisin ja kiitollisin mielin olen yhteisestä brunssistamme, ihanaa tuntea nuo tytöt ja toivon tutustuvani vielä vaan lisää. Tuskin maltan odottaa, että näemme taas. <3 

10 kommenttia:

  1. ihanan näköinen brunssi ollut teillä! :)<3namnam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli kyllä niin herkkua :) <3 kiitos kommentista :))

      Poista
  2. Oli niin parasta :)<3 Oot niin ihana!!!

    VastaaPoista
  3. Kyllä meillä vaan oli niin hyvät herkut! ;D Jotenki musta tuntuu niin hassulta miten aika on menny nopiaa, tuntu että ihan vasta istuskeltiin sillon elokuussa piknikillä ja kyselit asuntojutuista! Nyt ollaan molemmat päästy muuttaakki omiin koteihin hih! Sun tarinat oli ihan huippuja Enni, toit taas niin suuren hymyn mun kasvoille sunnuntaina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin totta! ihanku se olis ollut ihan vasta ja niin paljon on tapahtunut tässä välissä! Sun pitäs vaan tulla myös käymään mun luona <3 ja ihanaa kuulla, että mun jutut piristi :D <3 oli kyllä niin ihana nähä, toivottavasti pian uudestaan <3

      Poista
  4. Enniii, mikä ihana banneri!! Oot kyllä kaunis ♥ Tosi ihanasti kirjoiti brunssista ja oli kyllä ihana nähdä. Ja ne sun huiput jutut, sait kyllä mut nauramaan. :) Toivottavasti nähdää taas pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, ihana, että tykkäät :) <3 Oli kyllä ihana nähä! :) ja mukava kuulla, että mun jutut nauratti :D heh. mää toivon myös, että nähhään pian <3

      Poista
  5. Nam mikä herkkupöytä! Brunssit on niin parhaita! Minun lemppareita :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on :) ihan liian harvoin tulee harrastettua brunsseja :)

      Poista