sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Täydellisen lauantain asut

Mulla oli eilen aivan ihana päivä ja ilta. Nyt ajattelin esitellä eilisen asut ja nimenomaan  monikossa, koska päivällä oli eri vaatteet, kun illalla. Menin yhden aikaan LS-Styleen ihanan Elisan käsittelyyn. Siellä vierähti kolmisen tuntia ja sain ihanat hiukset itselleni! Olen niin tyytyväinen. Vaikka pääsette jo nyt  kuvista näkemään lopputulosta, piakkoin on tulossa tarkempi postaus hiuksista kera ennen ja jälkeen kuvien! Oli aivan ihanaa päästä juttelemaan Elisan kanssa ja se oli kyllä todella laatu-aikaa. Elisa oli vielä niin ihana, että otti minusta muutaman kuvan. (kuvat on otettu Elisan kameralla). Kiitos siis kuvista Elisa!

16283921048_c87ffb006f_b 16285371559_8503116850_b Päälläni oli ystävän antamat farkut ja vaaleanpunainen paita,jonka esittelinkin edellisessä postauksessa. Viihdyin asussa todella hyvin ja uusien hiusten myötä lookki oli omasta mielestä tosi raikas. Mitä te ootte mieltä? Lähdin Elisan luota hymy huulilla, koska oli niin hyvä olo yhteisestä hetkestä ja niin iloinen ja itsevarma fiilis uusien hiusten vuoksi. Treffasin rotuaarilla rakkaan Marin kanssa. Kävimme syömässä kiinalaisessa ravintolassa. En muista millon olisimme käyneet yhdessä ulkona syömässä. Oli niin ihanaa istua rauhassa alas ja jutella asioista joita mielenpäällä oli. Mari on kyllä ystävä, jonka seurassa on aina niin hyvä olla, siis oikeasti aina. Mari otti ulkona minusta muutaman kuvan ja nyt näättekin uutta takkia muutenkin,kun peilin kautta.

IMG_9251 IMG_9239 IMG_9234
Lähdimme syönnin jälkeen yhdessä bussilla kotejamme kohti. Kun pääsin kottiin, kello läheni jo seitsemää. Vaihdoin vaatteet, nakkasin reppuun mukaan iltapalan ja pian hyppäsinkin jo takas bussiin kohti keskustaa. Ystäväni Eeva oli siis päivällä laittanut viestiä ja kysynyt, että tehtäiskö jotain illalla. Istuimme kahdestaan iltaa Eevan luona, useampi tunti vierähti jutellen. Tuntui tosi hyvältä jakaa ajatuksia ja monella tapaa ollut sen jälkeen kevyempi olo. Jotenkin sellainen olo, että monet ajatukset omassa päässä selkiintyi, niin monen asian suhteen. Yhdentoista aikaan suuntasimme vielä kantikseen, jossa lauloimme karaokea useamman laulun verran. Yhden jälkeen lähdimme kotia nukkumaan. Uni tuli hyvin, ku  takana oli niin mukava päivä.

ja nyt tähän loppuun muutamia kuvia, joista näätte illan asun. Parissa kuvassa näkyy toinen Eevan kissoista, rodultaan burma ja nimeltään Cara. Huomasin eilen, että tuo prinsessa on mun "sielunsisko".. me nimittäin ollaan samanvärisiä ja samanluontosia ;)  Mutta kiitos siis Eevalle näistä kuvista ! (kuvat otettu Eevan kameralla)


10984906_10152730728182861_921514847_n 10984904_10152730727197861_1682178357_n 10958362_10152730726872861_1895187633_n 10685170_10152730727452861_1472543472_n

Illan asun valitsin parissa minuutissa ja olin kyllä tyytyväinen siihen. Mite te ootte mieltä? :)

Lauantai oli täynnä ihania hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Kiitos teille Elisa, Mari ja Eeva, kun teitte mun päivästä/illasta niin hyvän ja onnellisen.

Nyt nukkumaan, hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

18 kommenttia:

  1. ihana Enni, näytät niin hyvältä!!! ihanaa kun olet saanu hemmottelua ja hiuksesi näyttää tosi kauniilta! jään odottelemaan innolla hiuspostausta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Paula :) <3 Nyt vihdoin hiuspostaus tehty :)

      Poista
  2. WOU mikä lady <3 Ja nui hiukset.. Elisa on kyllä niin taitava!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon laura :)) <3 Elisa on kyllä taitava!

      Poista
  3. Vau, tosi kivat nuo uudet hiukset ja säkin näytät niin upeelta! ♡ tykkään varsinkin tuosta jälkimmäisestä asusta,mistä tuo valkoinen paita on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) <3 valkoinen paita on ostettu viimevuonna cubuksesta.. en siis ole varma onko niitä enää siellä :/

      Poista
  4. Sinä, tuo sun tukkas ja tuo asu näyttää kaikki ihan älyttömän hyvältä ! *____* ja kissaki on ihan jees! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi että.. ihana kuulla, kiitos Sarkku ! :) <3

      Poista
  5. Voi miten upealta näytät :) Oot aina ollu kaunis tyttö, mutta sen elämäntapamuutoksen jälkeen oot alkanu ihan säkenöidä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla... ehkä painonpudotuksen lisäksi sisäinen hyvinvointi näkyy myös ulospäin.. :) kiiitos <3

      Poista
  6. Näytät tosi upealta! Aivan ihanat hiukset ja kivat asuvalinnat :) Tuo vaaleanpunainen paita sopii tosi hyvin, tekee sellaisen raikkaan olemuksen. Kuulostaa oikein mukavalta sinun puuhailut ja kiinalainen onkin oma lempparipaikka käydä syömässä! Alkoipa tekemään mieli sinne taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja kehuista :)) vaaleanpunaisesta paidasta on tullut yks lemppari.. tälläkin hetkellä päällä ;) ja nyt mullaki alko tekemään mieli kiinalaista :D

      Poista
  7. Kummatkin asut on ihania :) Tuo rock tyyli sopii sulle todella hyvin.Oih hän on niin komean värinen kisuliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cara on komean värinen ihana katti <3 ja kiitos kovasti Marika! :) Tykkään tuosta rock tyylistä itsekkin.. :)

      Poista
  8. Herranjumala nainen, sinä olet hoikistunut niin paljon! Näytät todella kauniilta. IHANA<3

    terveisin eräs Miia :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh:) Onhan tuota painoa aika paljon lähtenyt :> tästä kommentista tuli niin hyvä mieli! Kiitos <3<3

      Poista