torstai 1. tammikuuta 2015

Tervetuloa vuosi 2015!

Eilen sain viettää aikaa rakkaiden ihmisten parissa. Oli ihanaa saada niin monta tärkeää ihmistä mun kotiini juhlimaan kulunutta vuotta tai lähinnä vastaanottamaan taas uuttavuotta! Se tuntuu aina jotenkin haikealta, mutta helpottavalta. Oikeastihan se on päivä muiden joukossa se viimenen tai ensimmäinen päivä, mutta on siinä aina sellanen jännä fiilis. Ilta täällä mun luona oli tosi mukava ja aika meni tosi nopeaa. Lähdimme vielä koko porukalla kaupungille ja just puolenyön aikaan oltiinkin  torinrannassa, kun raketit paukkuivat. Tuntu hyvältä, että just he ihmiset oli siinä mun ympärillä, kun vuosi virallisesti vaihtu. Olen kiitollinen jokaisesta ihmisestä, jonka kanssa sain eilen viettää iltaa ja toivon todella, että he kuuluisivat nyt tänäkin vuonna vahvasti mun elämään. Vähän ehkä harmittaa, ettei mulla ole yhtään kuvia raketeista eikä meidän tähtisadetikuista, mutta nyt kuitenkin kuvia meidän illasta täältä minun luota.
IMG_7914 IMG_7927 IMG_7933 IMG_7913 IMG_7915 IMG_7909 IMG_7908
IMG_7916 IMG_7937 IMG_7940 IMG_7946 IMG_7953 IMG_7954 IMG_7963 IMG_7968 Kiitos vielä rakkaat ystävät eilisestä! Ja nyt muuten kysymys kuuluu, että onko teillä uudenvuoden lupauksia? Mulla on se, että saan pudotettua painoa vielä reilu 10 kg ja oppisin oikeasti soittamaan kitaraa. Onneksi ystäväni on luvannut mulle kitaratunteja, sillä mun itsenäinen opettelu ei oo todellakaan tuottanut haluttuja tuloksia. Saan myös jossain vaiheessa pianoni tänne, joten sitäkin alan taas opettelemaan. Mutta nyt, parempaa uuttavuotta kaikille!

10 kommenttia:

  1. Onpa ihana peplum-paita, nuo kyllä pukee sua hyvin. :) Kivoja fiilistely-kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen ne ei sopinut mulle yhtään! mutta ollut ihana laihtumisen myötä huomata, että ne sopiikin :) Kiitos kovasti Jenna :)

      Poista
  2. Ihana Enni<3 uusivuosi kuulostanut tosi kivalta. oi sulla on tuo ihana H&M hame mitä mieki joskus sovitin ja jäin himoitsemaan, hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihana Paula <3 tuo hame löyty alennuksesta, pulitin siitä vain 10 euroa :))

      Poista
  3. Teissä on jotain yhdennäköisyyttä Diandran kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, niin monet sanovat :) kiitos kommentista!

      Poista
  4. Oi miten tunnelmallisen näköinen uusivuosi teillä<3 Ja sinä senkin kaunotar! :) Jäin muuten himoitsemaan tuota vaaleanpunaista tuolia :D niin söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti Iina :) <3 <3 tunnelmallista oli kyllä :) ja heh, nuita hempeän vaaleanpunaisia juttuja kyllä riittää mun makkarin sisustuksessa :'D Tuoli on kyllä ihana :>

      Poista
  5. Ihania pieniä yksityiskohtia ympäri olkkaria <3 Kivalta kuulostaa teiän uv :) Oot sie muuten nainen taas laihtunu ja kaunistunu entisestään, en ala! ;> <3 upea olet, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että Anna! kiiitos ihanasta kommentista!<3<3 En kyllä omasta mielestä oo pienentynyt,ehkä pysynyt samassa.. mutta voihan se olla etten vaan ite hoksaa sitä :D kiiitos <3 ja ihana miten kiinnität huomiota sisustuksen yksityiskohtiin :)

      Poista