lauantai 13. syyskuuta 2014

#kutsumua

IMG_1178 Elokuun lopussa lukiolaisten liitto aloitti kampanjan, josta voit lukea enemmän täältä.

 Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Olen pohtinut jo useamman päivän, että lähdenkö mukaan tähän kamppanjaan kirjoittamalla siitä tänne blogiin. En ole koskaan ajatellut aiemmin kirjoittavani asiasta tänne. Koulukiusaaminen on minun elämässäni kuitenkin nykyään niin käsitelty asia, että pystyn puhumaan siitä aika helposti. En kuitenkaan olisi tässä pisteessä ilman pitkää terapiaa. Kun mietin, että millähän nimillä mua on haukuttu, tuntu ekaksi, etten edes muista, minun kiusaaminen oli enemmänkin fyysistä. Yhtäkkiä niitä sanoja alkoi muistua mieleen. Luppakorvaksi minua haukkui eräs poika, koska toinen korvani on hörömpi kun toinen. Vihasin ja häpesin korviani sen takia vuosia, tänäpäivänä en häpeä niitä millään lailla, ne on kuitenkin minun korvat ja minä kuulen niillä, sehän se on pääasia. Eikä ne oikeasti edes ole rumat. Paloautoksi minua haukkuivat yläasteen pojat, kun punastelin päivittäin. Se oli 7-luokalla minulle todellinen ongelma, oloni oli niin epävarma, että lehahdin punaiseksi useita kertoja päivässä. 9-luokkalaiset pojat saattoivat sanoa minulle, että "sieltä se pikku-britney tulee" koska heidän mielestään näytin Britney Spearsilta, sen takia lehahdin punaiseksi ja sitten olinkin paloauto ja lehadin punaiseksi aina kävelessään heidän ohi, jopa ennenkun he kerkesivät sanoa mitään. Heidän huutelu oli aika viatonta, muistan vaan kuinka kamalaa oli se punastelu, kun sitä ei hallinnut millään lailla. Se oli nöyryyttävää. Sitä punastelua ei kuitenkaan ole tapahtunut enää 7-luokan jälkeen, kun sain vähän itsevarmuutta enemmän.

Kun kerta lähdin nyt mukaan tähän, ajattelin vähän puhua enemmän kiusaamisesta omalla kohdallani. Ala-asteella minulla oli paljon kavereita, mutta minua kiusasi välillä vanhemmat oppilaat. Joskus jotkut rikkaammat lapset kommentoivat vaatteitani, jotka ei aina ollut viimeisen muodin mukaan. Eräällä lastenleirillä eräs tyttö päätti sulkea minut joukon ulkopuolelle ja nöyryytti minua monien nähden. Noloimpia asioita oli se, että hän oli yöllä kutsunut huoneeseen joukon ihmisiä ja he olivat minun nukkuessaan katsonut minun paidan alle ja nauraneet kuinka pienet tissit minulla on. Kun kuulin asiasta monelta taholta, se häpeä oli sanoinkuvaamaton. Pahinta oli kuitenkin se miten ulkopuolelle minut jätettiin. Ala-asteelta muistan myös hetken, kun olin kaverini kanssa uimarannalla, jonne tuli pari tyttöä jotka tulivat haukkumaan minua, taaskin pienistä rinnoistani (huvittaa tämä asia jälkeenpäin, sillä oltiin lapsia vielä). Kiusaaminen rannalla ei jäänyt kuitenkaan pelkästään haukkumiseen, he heittivät ämpärillä vettä päälleni ja myöskin hiekkaa. Sen jälkeen soitin isälleni ja hän tuli hakemaan minua ja kotimatkan varrelle sattuivat myös kiusaajat, joille isäni piti puhuttelun. Se onneksi loppui siihen.

7-luokalla tapahtui kiusaamista enemmän. Olin ala-asteella kiltti ja käyttäytyminen oli 10, yläasteelle mentäessä murrosikä iski kovasti päälle. Eksyin väärään porukkaan, jossa minä olin heidän silmissään kuitenkin se kiltti perhetyttö, muiden nuorten keskuudessa olin kuitenkin se "kovis", koska peitin sillä paljon sitä epävarmuutta. Kerran ystäväni päättivät kääntyä minua vastaan. Vaikeimmat muistot liittyvät siihen fyysiseen väkivaltaan. Minut saatettiin piirittää isolla porukalla. Minua lyötiin, potkittiin ja kuristettiin, tämän kuitenkin teki vain yksi ihminen. Sain uhkauspuheluita, joissa minut uhkattiin hakata tai tappaa. Oli aikoja jollon en uskaltanut lähteä kotoa ja koulussa yritin vaan kulkea jonkun massan joukossa, etten jäänyt yksin, jollon kimppuuni olisi voitu käydä. Tuntuu pahalta muistella sitä 13-vuotiasta Enniä, joka pelkäsi niin paljon. Minä pelkäsin heitä ja annoin heille aina anteeksi, kun he sitä pyysivät ja pelkäsin aina, että millon he päättävät taas kiusata minua. Kiusaaminen loppui kuitenkin yhden illan jälkeen vähän ennen kesälomaa. Olimme discon pihalla, kun hän tuli luokseni ja tönäisi minut tiiliseinään ja alkoi kuristamaan. Näkö alkoi jo sumentua, mutta onneksi isoveljeni näki meidät ja juoksi väliin. Menin sisälle vessaan, jonne hän tuli pian perässä. Hän piti päätäni välilllä lavuaarissa ja jatkoi kuristamista. Luokkakaverini istuivat siellä vessassa ja katsoivat tilannetta, en ikinä unohda sitä. Ymmärrän, etteivät ne uskaltaneet tulla väliin, mutta en ymmärrä mikseivät he hakeneet apua. Myöhemmin illalla istuin yhden luokkakaverin kanssa ylhäällä, kun hän tuli luokseni ja alkoi läpsimään minua päähän, painoin kasvot käsiini ja hän löi takaraivooni, tästä tilanteesta muistan kuitenkin sen miten luokkakaverini yritti estää häntä, hän yritti estää iskuja ja huusi häntä menemään pois. Pian kiusaaja kaivoi esiin linkkuveitsen ja pelotteli tappavansa minut. Tiedän näin jälkeenpäin, ettei hän olisi sitä tehnyt, mutta kyllähän se pelotti siinä vaiheessa. Jotkut pojat huomasivat tämän ja tulivat väliin. Sitten kuvioon tuli järkkärit ja pian poliisit. Sinäyönä vasta kerroin vanhemmilleni kaiken kiusaamisesta. Kävin poliisilaitoksella jossa olisin saanut pyytää korvauksia kiusaajalta, mutta koska hänen isosiskonsa oli minun ystäväni, en halunnut vaikeuttaa heidän elämäänsä vaan halusin unohtaa vaan sen kaiken. Onneksi kiusaaminen loppui siihen. Pian alkoi kesä ja kerran kiusaajani tuli luokseni ja pyysi anteeksi. Minä annoin ja sanoin, että haluan vain sen kaiken loppuvan.

Ehkä voitte kuvitella, että kärsin vakavasta masennuksesta nuihin aikoihin ja siihen liittyisi vielä monta tarinaa, mutta jätettäköön ne kertomatta tällä kertaa. Kiusaamisen jälkeen elämäni alkoi järjestyä pikkuhiljaa, vaikkei ollut helppoa luottaa ihmisiin, sain kuitenkin pian ystäviä. Ystäviä joita minun ei tarvinut pelätä. Sain elää normaalia teinin elämää. Työnsin kaiken kokemani syvälle sisimpääni ja monen monta vuotta menin hymyillen eteenpäin, kunnes raja tuli vastaan. Traumani alkoi tulla pikkuhiljaa esille opiskeluaikana. Sain itku ja ahdistuskohtauksia ja kerran kesäloman alkaessa rutiniien loppuessa, romahdin täysin. Ulkona paistoi aurinko ja minä makasin vaan sängyssä ja itkin tauotta. Silloin hakeuduin terapiaan. Jossain vaiheessa minut siirrettiin tavallisesta terapiasta traumaterapiaan ja kävin siellä 9-kuukautta ja se oli todella rankkaa. Kehon muistiin voi jäädä traumaattisissä tilanteissa olevat kivut ja jouduin käymään ne kivut uudestaan läpi fyysisesti ja henkisesti. Kuitenkin se terapia auttoi minua paljon. Kaikki ei kuitenkaan oltu käsitelty ja aikuisempana olen käynyt vielä 2 vuoden terapian ja se on ollut se joka on nostanut minut kunnolla jaloilleni.

Kiusaamisella on todella suuri vaikutus. Sanat joilla haukutaan, voivat jäädä mieleen loppuelämäksi ja liian usein uskot sen mitä sinusta sanotaan. Alat häpeämään jotain ominaisuutta itsessäsi, vaikkei siihen oikeasti olisi mitään syytä. Minä en tiedä miten olisin selvinnyt tuosta kaikesta ilman terapiaa. Olin vuosia ihan solmussa ja välillä todella vakavasti masentunut. En usko, että olisin tässä ilman ammattiapua ja ilman läheisteni tukea. En kuitenkaan pyyhkisi tuota kaikkea menneisyydestäni, sillä nuo kokemukset ovat kasvattaneet minua. En olisi minä ilman nuita kokemuksia.

Tänäpäivänä koen olevani itsevarma. En olisi uskonut sen päivän koittavan sillonkun makasin sängyssä päivästä toiseen enkä jaksanut enää nousta siitä. Tuosta kaikesta kirjoittaminen ei saanut aikaan kyyneleitä vaan tälläkin hetkellä hymyilen, olen niin onnellinen, että olen selvinnyt siitä kaikesta. Eikä se enää vaikuta mun elämään negatiivisessa mielessä. Olen nyt paljon vahvempi ja osaan arvostaa hyviä ihmissuhteita elämässäni enkä anna muiden enää lannistaa minua. Itse aion tehdä kaikkeni omassa työssäni, että puutun kaikkeen kiusaamiseen, sillä se voi alkaa jo todella pienenä. Ollaan paljon toteutettu ja suunniteltu työparini kanssa kerhoja, joissa vahvistetaan lasten itsetuntoa ja koitetaan korostaa, että ollaan erinlaisia ja jokainen on tärkeä omana itsenään. Toivon todella, että tämä kamppanja herättäisi monia ja toisi uskallusta puuttua kiusaamiseen. Sillä se, ettet puutu, on myös kiusaamista. Muistan ne tilanteet aina, kun muut katsoivat vierestä, mutta vielä paremmin muistan ne, kun joku tuli ja puolusti minua. Jos ette uskalla itse puuttua, hakekaa joku joka voi auttaa. Kiusaamiseen pitää aina puuttua!

Yksi syy miksen ole halunnut kirjoittaa tästä, on se, että olen miettinyt lukeeko kiusaajani tämän. En halua, että kukaan enää tuntisi syyllisyyttä, sillä minä todella olen antanut anteeksi. 

35 kommenttia:

  1. Sairaita "kavereita"! Hyvä, että oot päässyt yli tuosta kaikesta. Tuon kiusaajan puolesta toivon, että hänkin ois hakeutunut jonkinlaiseen terapiaan, eihän tuo ole normaalia käytöstä... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on käsitys, että kiusaajilla on tänäpäivänä asiat paremmin. Toivon ainakin niin. :)

      Poista
  2. Todella todella rohkeaa enni että uskalsit kirjoittaa tästä aiheesta! Oon ylpeä susta ♡ oot kasvanut ihan hirvittävän paljon! ♡ muistan kun puhuttiin tästä joskus yli vuosi sitten ja edelleen tätä lukiessa nousi ihan kylmät väreet. En ymmärrä miten kukaan koskaan on halunnu sulle pahaa. Mutta ihana että oot pystyny antamaan anteeksi, se kertoo myös siitä että käsitellyt asian eikä asia enää vaivaa sua. Oot rakkain ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu, ihanasti kirjotettu. <3 sinäkin niiiin rakas! <3

      Poista
  3. Kiitos Enni tästä kirjoituksesta. Itse en ole kokenut yhtä rajua kiusaamista, mutta henkisiä arpia on silti. Luulin myös monta vuotta, että olen ruma ja minulla on varsinkin ruma nenä. Muistan sen hetken, kun tajusin, ettei se ole totta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru tästä kommentista! :) ihanaa, että olet tajunnut, ettei ne haukkumiset ole ollut totta.. jotku voi elää loppuelämän sen kanssa, että luulee olevansa ruma tai jotain muuta, onneksi sinä olet tajunnut, ettei se ole totta :)

      Poista
  4. Voi ei ihan kamalaa!:( Oot niin ihanan olonen vaikka en tunnekkaan sua!<3 Tosi rankat ''teinivuodet'' ollut sulla tuo on aina niin väärin! Mutta muista aina sa oot sun kiusaajia ylempänä ja ihana persoona ihan varmasti!!<3 (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttäytymisen tasolla olen ollut ylempänä, mutta ihmisenä samalla viivalla. Kiitos kovastin sinun ihanasta ja rohkaisevasta kommentista <3

      Poista
  5. Rohkeaa Enni!<3 oon monesti miettinyt että kuinka paljon vastoinkäymisiä juuri sun elämään on sattunut.. ja ei voi kuin ihailla kuinka suoraselkäsenä, rohkeana ja vahvana seisot nyt niiden pahojen asioiden päällä etkä anna niiden pilata sun elämää. Mä en myöskään oo kokenut nuin piinaavaa kiusaamista, mutta kuitenki semmosta henkistä alistamista ja haukkumista koko yläasteen ajan, jotka sillon aiheutti masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Enää en muistele kokemaani vääryyttä, ku kaks kolmesta kiusaajasta on tullu aikuisiällä pyytämään anteeksi - ja minä annoin. Enkä olis tällanen jos mun nuoruus ois ollu toisenlainen. Sillon ei uskonu että koskaan selviää siitä pahasta olosta.. vaan missäs ollaankaan nyt! :) -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihanaa huomata jälkeenpäin mistä kaikesta sitä onkaan selvitty, kun sillon ennen ei olisi ikinä uskonut sellaista päivää tulevan. Sinä olit niitä ystäviä, joille uskalsin avautua ensimmäisiä kertoja kiusaamisesta ja se merkitsi niin paljon, kun kuuntelit ja ymmärsit. Muistan kun puhuin sulle autossa ja sen jälkeen olo oli paljon kevyempi. Kiitos Sanna ihanasta kommentista <3

      Poista
  6. Kylläpä olisi tehnyt mieleni jättää nämä lukematta - vaikka äitinäsi muistan tästä paljon muutakin ja tekisi mieli lisätä vaikka mitä. Omina kouluvuosinanikin kiusaamista oli - ja vaikka en itse sitä kokenut en unohda yhtä tyttöä, jota kiusattiin rajusti. Muistan myös sen, että puuttuminen oli tosi vaikeaa kun pelkäsi, että joutuu kohteeksi itsekin. Onneksi puutuin ystäväni kanssa ja selvittiin niin, ettei jouduttu silmätikuiksi itse Opettaja hoiti homman hyvin. Kiusaaminen on niin traumaattinen kokemus, että siihen ei missään vaiheessa voi suhtautua olkaa kohauttamalla…tyyliin : "nehän on pojat sellaisia ..tai jos ne tytöt vain läpällä" - kiusaaminen on kiusaamista ja sillä selvä. . .ja kait se kohteen uhri sen parhaiten tietää mikä pahalta tuntuu. Kiusaaminen kertoo aina jotain kiusaajasta, hänen pahasta olostaan tai mistä lie ? - ja jos hän osaa ja ymmärtää pyytää joskus sitä anteeksi - ollaan jo pitkällä. Kaikkea ei tässä elämässä tarvitse antaa anteeksi - sekään ei ole automaatio, että niin pitää tehdä ,mutta jos kokee, että on siihen valmis - silloin se on hyväksi molemmille. Anna Leena Härkönen kertoi yhdessä lehdessä kiusaamisestaan ja sen aiheuttamasta pahasta olosta - muistelen, että häneltä kysyttiin, että onko antanut anteeksi " en päivittäin toivo heidän kuolemaansa" - oli vastaus. Ymmärrän hyvin. Näinkin saa ajatella - Valitettavasti kiusaaminen ei jää vain lapsille ja nuorille - se jatkuu toisilla vielä aikuisenakin - ja se vasta julmaa onkin kun taidot ovat vuosien välillä kehittyneet ... kiusaamisen osataan verhota ja piilottaa. Mietin monasti, että mikä erottaa kiusaajan ja kiusatun .. !? ainakin pahaolo yhdistää - mutta eri syistä. Kaikesta huolimatta nostan hattua niille kiusaajille, jotka osaavat tulla pyytämään anteeksi. Se on rohkea teko myöntää tekonsa. Vähintäänkin ansaitsee kuuntelemisen. Kunnioittavan kohtaamisen. Anteeksianto on sitten jokaisen oma sisäinen hyvä teko. Olen hyvin ylpeä sinusta Enni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että tämä oli oikeastaan vaan pintaraapaisu kaikesta siitä mitä siihen kuului. Kamalia aikoja, mutta onneksi niistä on selvitty. Ihan mahtavaa, että oot koulussa uskaltanut puuttua kiusaamiseen, uskon, että se uhri muistaa sen aina. Ja se on myös totta, ettei kiusaamiseen voi suhtautua kevyesti, silläkun voi olla vaikutus koko loppuelämään. Pahimmissa tapauksissahan nuori tai aikuinen on riistänyt hengen itseltään sen vuoksi. ja tuo anteeksiantaminen ei kyllä oo mikään itsestäänselvyys eikä sitä voi keltään vaatia. Se on asia jonka jokainen tietää sisimmässään, että pystyykö siihen. Kiitos äiti tästä kommentista <3

      Poista
  7. Rohkeaa Enni kun osallistuit tähän! Ja muutenkin tämä on ollut kyllä erittäin hyvä kampanja, varmasti saanut monet ihmiset ajattelemaan asioita tarkemmin. Jotenkin en yhtään osannut odottaa, että olet joutunut kokemaan jotai nuin kamalaa! Kyllä koin aikamoisen järkytyksen, hirveetä mihin jotkut ovat kykeneviä. :/ Ei voi muuta sanoa, että onneksi olet saanut apua ja olet oikeastikin mitä ihanin tyyppi! <3 Oli piristävää päästä torstaina nauttimaan seurastasi ja jäädä hetkeksi rupattelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista Elisa! Monikin varmasti on yllättynyt tästä, kokemukset kun ei näy enää ulospäin enkä tuo sitä esille kovinkaan usein. Onneksi siis olen saanut apua ja tässä sitä nyt ollaan, ilman traumoja ja onnellisena. <3 Minustakin oli piristävää nähdä sinua ja jutella! Sinä oot ihana!

      Poista
  8. Voi Enni! Tuli kyllä niin suru puseroon lukiessa näitä hirvityksiä, mitä sie oot joutunu kokemaan. Mutta niinkuin itse jo julistit rohkeana, et olisi se nainen nyt, jos et olisi kokenut noita asioita. Mie lähetän täältä sulle pitkän virtuaalisen halauksen! <3 Olit todella rohkea osallistuessasi tähän kantaessasi oman, aran, koulukiusaamistaustan. On hieno piirre, että olet pystynyt antamaan anteeksi kiusaajillesi ja erityisesti sille pahimmalle.

    Olet todella tärkeä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ! <3 kaikella on tarkoituksensa ja siksi todella olen tälläinen kun olen. Ilman apua tosin nuo kokemukset näkyis negatiivisesti, mutta onneksi olen käsitellyt ja sen vuoksi kasvanut. Sinäkin olet tärkeä <3

      Poista
  9. Voi rakas Enni.
    Itkuhan tästä tuli, olin jo sulkenut mielestäni ja unohtanut nuo kauheudet mitä sinulle silloin tehtiin.
    Muistan kuinka nuita sinun kiusaamisjuttuja setvittiin kun minä olin ihan pienityttönen silloin, mutta hyvin hämärät ovat ne muistikuvat.
    On mahtavaa että olet voinut antaa anteeksi, jos ei kykene antamaan anteeksi, sitä taakkaa kantaa vain itsellään. Katkeruudessa ei ole hyvä ihmisen elää ja olla. On todella ihanaa myös se että sinulta on todella pyydetty anteeksi, tämä teksti toi mieleeni sen kun minua kiusattiin, en koskaan saanut anteeksipyyntöä(en usko että kyseinen henkilö oman pahan olonsa takaa edes ymmärsi millaista henkistä väkivaltaa hän kohdisti minuun), mutta olen silti jo antanut anteeksi eikä ne asiat paina mieltäni, kiitos terapian.
    Oot rakkahin Enska!!<3



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Fanni. <3 mua itketti tää sun kommentti! Olen iloinen siitä, että olen pystynyt antamaan anteeksi.. se todella helpottaa omaa oloa. Ei kaikki ole minulta anteeksi pyytänyt ja silti olen antanut anteeksi. Olen niin onnellinen siitä, että sinäkin olet päässyt käsittelemään omat traumasi ja antanut anteeksi ja siksi ne ei enää hallitse. Sinä oot rakkahin Fanska <3 <3

      Poista
  10. Voi Enni. <3 Muistan ku oon tavannu sut ensimmäisiä kertoja.. Oisitkohan ollu silloin juurikin jotain 13 tai 14..? En voi ymmärtää miten joku on voinu tehdä sulle noin pahaa. :( Onneksi oot vahva nuori nainen ja upeeta että oot pystynyt antamaan anteeksi. Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää muistan sen meidän eka näkemisen todella hämärästi, olin nimittäin tosi humalassa sillon, niinku tosi monesti niihin aikoihin. join tosi paljon siihen ahdistukseen :( onneksi ne ajat on menneisyyttä. kiitos Ansku ihanasta kommentista <3

      Poista
  11. Huh, sulla on rankkoja kokemuksia takana :( Mutta tärkeintä on se kuinka upea ihminen susta on tullut ja kuinka hyvin tuosta kaikesta oot lopulta selvinnyt. Täytyy olla ylpeä susta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anni, kommentti joka sai kyllä hymyn huulille. Kiitos <3

      Poista
  12. Uskomatonta, kaunista ja julmaa, en tiedä mitä sanoisin. Olet vahva Enni! Itse olen sinut "tiennyt" aina vain seurakunta piirien kautta ja pitänyt sinua kauniina ja itsevarmana naisena. Kiitos tästä tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiku kiitos sulle tästä kommentista. <3

      Poista
  13. Enni, oot rohkea, kun olet kirjoittanut kokemuksistasi tänne! Tosi ikävää, että oot joutunut kokemaan kaiken tuon ja paljon enemmän. Hyvä, että kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta puhutaan. Toivotaan, että puheet kiusaamiseen puuttumisesta etenevät kaikilla ihmisillä myös tekojen tasolle. Kenenkään ei soisi joutua kiusatuksi. Toivottavasti kaikki, joita kiusataan rohkenisivat kertoa siitä jollekin ja kiusaamiseen puututtaisiin varhaisessa vaiheessa.

    Oon aina pitänyt sua ulkoisesti ja sisäisesti kauniina ihmisenä <3

    t. Anna Vatjus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon! Kenenkään ei todellakaan pitäs kokea kiusaamista ja on niin avutonta tietää, että sitä tapahtuu jatkuvasti. toivottavasti tälläiset kamppanjat herättelis edes joitakin!

      ja kiitos kommentista Anna, tuli hyvä mieli kuulla susta <3

      Poista
  14. Herraneaika!!! Mää en oo tienny sun kiusaamisesta mitään vaikka muistelen et tuohon aikaan liikuttiin paljonkin yhdessä:O teki ihan pahaa lukea tätä sun tekstiä!:( ps. Välillä mulla on ikävä sua ja sitä sun ihanaa tarttuvaa naurua<3:') -Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä moni tiennyt, paljon piilotin asioita hymyn taakse. mutta mua nolottaa nyt, mutta mun on pakko kysyä, että kuka Sanna? Niitä kun mun elämässä on ollut useampia, etten sitten vaan luule sitte väärää tyyppiä? :))

      Poista
    2. SannaP, ollinsaaresta:) ja ei kuule oo mitää noooo kysyy!:)

      Poista
    3. kännykällä seikkailen blogeissa niin ihania kirjotusvirheitä :D tämä nooooo tarkottaa siis noloa :D

      Poista
    4. heheh.. tajusin kuitenkin :D ja sää olitkin se joka tuli ekana mieleen.. tuntu vaan epätodelliselta se, että sää oikeesti laitat mulle viestiä :)) siitä on niin kauan! ihanaa, että sää muistat vielä mun naurun :D mulla on paljon hyviä muistoja niistä ajoista, paljon myös noloja valokuvia ;)

      Poista
  15. No joo aika on kyllä menny iha tosi nopeeta! Voi eiiii! Oispa huippua nähä niitä! <3:D

    VastaaPoista
  16. Oon seuraillu sun blogia jo jonkun aikaa, mutta olen lukenut vain niitä juttuja mitä oot nyt lähiaikoina kirjoitellut. Oli mukava huomata, että oot kirjotellu koulukiusaamisesta myös. Itse olen ollut koulukiusattu ala asteella, kiusaajat oli mun kans samanikäisiä ja vielä samalla luokalla mun kans. Ala aste oli tosi raskasta aikaa, olen ollut kokoikäni tosi ujo enkä ole uskaltanut sanoa kiusaajille vastaan, vaan antanut niiden kiusata minua. Kiusaaminen oli lähinnä vain läskiksi haukkumista mutta myös siihen on kuulunut syljeskelyä ja mun tavaroiden piilottelua. Loppu vaiheessa en enään uskaltanut olla luokassa ennen kuin opettaja tuli luokkaan. Joskus jopa en uskaltanut mennä sisälle ollenkaan, vaan menin johonkin piiloon. Mulle tuli kans pilasoittoja, mutta se loppu kun mun isoveli kävi mun kiusaajien tykönä. En uskaltanut kulkea kiusaajien talojen ohi ja hyvä kun uskalsin istua autossa kun näin ne ulkona. Kiusaaminen kuitenkin loppu siihen, kun poliisit ja viranomaiset puuttu asiaan. Se oli helpotus ja koulunkäyntikin alkoi sujui paljon paremmin. Kun ala aste oli loppumassa ja käytiin tutustumassa ylä asteeseen, saatiin itse vaikuttaa jonkinverran luokkatovereihin. Kuitenki mulle tuli niin huono luokka, että ne samat kiusaajat jotka kiusasivat mua koko ala aste iän tuli vielä samalle luokalle ylä asteella. Ja se sama rata jatku, jatku... Kunnes olin taas siinä pisteessä, että aloin lintsaamaan koulusta ja aloin pelkäämään niitä. Kiusaamista oli taas kokoajan, niin kauan kun pääsin yläasteelta pois. Kun menin ammattikouluun, ensimmäinen päivä oli aivan kauhea. Vaikka mulla olikin hyvä ystävä tukena, sai pelätä että se kiusaaminen alkaa taas. Mutta ei, ei se alkanu ja sain mielenrauhan. Mulla siitä kiusaamisesta ei oo jääny mitään kauheita traumoja, mutta kyllä se vaan niin on, ettei sitä koskaan unohda. Joka ikinen kerta kun menee kaupassa käymään, tulee mieleen se, että mitä muut ajattelee musta ja mun tyylistä. Siitä ei oo kuin muutama päivä aikaa kun tapasin mun entisen koulukiusaajan kaupassa töissä ja olin ensin aivan kauhistunut kun näin sen. Se näki mut ja tervehti oikeen ystävällisesti ja sitä minä en olisi koskaan osannut oottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sun kommentista. Kuulostaa tosi rankalta tuo sun ala-ja yläaste aika. Kyllä tuollaiset kokemukset jättää edes jollain tavalla jälkensä, mutta mukavaa kuulla, ettet kuitenkaan ole traumatisoitunut. On kuitenkin todella ymmärrettävää, että sitä edelleen miettii, että mitä muut ajattelee. Tiedän myös tuon tunteen, kun kiusaajan kohtaa ja tuntuu, ettei henkeä saa. On varmasti hämmentävää, kun toinen on niinku mitään ei olisi tapahtunut. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle! ja mukavaa kuulla, että olet blogiani seurannut, toivottavasti jatkossakin :)

      Poista