sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pikaiset kuulumiset!

Aattelin tehä pikaisen postauksen, ennenkun menen nukkumaan. Oon ollu tällä viikolla pari päivää saikulla, ku oon ollu migreenissä ja lääkäristä sain sitten uudet lääkkeet ja muutenki apua asian suhteen. Migreenin takia en sitten ole pystynyt/jaksanut tehdä postauksia, vaikka mieli ois tehnyt. Iltasin kipu on hellittänyt, mutta väsy ollu kova ja pää turrana, että ei oo pitkiä aikoja pystynyt olemaan koneella. Ois vielä nyt kauheesti kuvia, sillä tiistaina oli mukava privaatti-ilta Vilassa ja keskiviikkona sain vihdoin siirrettyä koneelle mun ja Saaran ottamia kuvia toiselta muistikortilta reilun viikon takaa, joita oon siitä asti halunnut näyttää täällä blogissa. Nyt viikonlopun olin ystävien kanssa Vuokatissa ja voi tajuton kuinka kiitollinen olen viikonlopusta, ihan mielettömiä hetkiä saimme kokea! Viikonlopustakin olisi tosi paljon kuvia ja kerrottavaa.. mutta niihinkin palataan sitten ensiviikolla. Tähän postaukseen laitan  pari kuvaa esimakua niistä mun ja Saaran kuvista, jotka tosin enemmänkin on niitä tilannekuvia eikä niitä onnistuneimpia kuvia. Loput ja paremmat kuvat tosiaan sitten myöhemmin.


IMG_3970 IMG_4142
Nyt väsy painaa jo kovasti, hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa!

8 kommenttia: