maanantai 17. helmikuuta 2014

Onnellinen lauantai.

Niin se viikonloppu taas on ohi. Täytyy sanoa, että oli kyllä taas ihan mieletön viikonloppu läheisten kanssa. Aiemmassa postauksessa kävikin ilmi, että tuli vietettyä aikaa perheen kanssa ja nyt aion kertoa lauantai-illasta. Ennenkun lähdin eilen Pyhäjoelle, vietin aikaa Saaran kanssa ja hän nappas musta muutamia kuvia, kun oli vielä päivänvaloa jäljellä. Sitten lähdin ajelemaan Pyhäjoelle viettämään aikaa Emilian ja hänen veljensä Nikon kanssa. Oltiin heidän vanhempien luona, joten oli vähän jännittävää tavata heidät ekan kerran.. Teinkin varmasti hienon ensivaikutelman, kun käännyin  väärästä risteyksestä ja kun yritin käydä kääntämässä autoa, niin jäin kiinni lumeen, en päässyt enää eteen enkä taaksepäin.. Ei muutakun soitto, että "olen hukassa ja jumissa". Meni vain hetki, kun Niko ja hänen isänsä tuli työntämään mun auton liikkeelle. heheh. Meillä oli ihan älyttömän mukava ilta siellä, kuinka ihanat vanhemmat heillä onkaan! Illan päälle lähdettiin vielä Kalajoelle dyyniin katsomaan Pariisin kevättä. Keikka oli tosi hyvä, seura oli vielä parempi. Olin yhtä hymyä koko illan, oli niin mukavaa. Yöksi tulimme pyhäjoelle ja hymyilin varmaan nukahtaessanikin. En ottanut järkkäriä mukaan sinne keikalle, joten kuvat illasta on aika vähäiset, enemmänkin tuli päivitettyä kuvia instagramiin. Mulla on hyvä pienempi kamera, pitäs muistaa käyttää sitäkin välillä! Eilen se olis tullut tarpeeseen. Mutta nyt niihin kuviin..

             
           IMG_1289
                  IMG_1287
                 IMG_1281 IMG_1316 IMG_1314 IMG_1335 1940105_10202288574473363_1237351092_n 1960407_10202288574393361_1796183140_n 1922994_10202288574633367_1504487180_n
Voisinpa elää kuluneen viikonlopun uudestaan. Monta kertaa ajattelin viikonlopun aikana, että "en halua tämän hetken menevän ohi". Tunsin itseni niin onnelliseksi, kun ympärillä oli niin tärkeitä ihmisiä ja tunnen myös nyt, koska olen niin kiitollinen. Monesta stressaavasta tekijästä huolimatta, olen nyt tosi onnellinen.

27 kommenttia:

  1. Voi miten ihania nuo teidän yhteiskuvat onkaan!! :) ja sulla on myös tosi nätisti hiukset ja mahtava kuulla joka postauksessa tuota sinun onnellisuutta ja kiitollisuutta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 mustakin nuo yhteiskuvat on ihanat, niitä kattoessa alkaa vaan hymyilyttää. Kriiseilin muita mun hiuksia tosi paljon, joten kiva kuulla, et ne näyttää hyvältä. Ja sitä ei piä onnellisuutta yhtään itsestäänselvyytenä, siksikin sitä hehkuttaa nyt,ku pitkästä aikaa on onnellinen<3

      Poista
  2. Oii vitsi ihanasti kirjoitettu ♥ oli kyllä niin ihanaa! Oot paras ♥ ja toii bannerikuva, niin ihana!!

    VastaaPoista
  3. Oot niin kaunis!!:) Seurusteletko tämän Nikon kanssa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli sama mieleen, onko Emilian kautta löytynyt muutakin kuin ystävä ;)

      Poista
    2. Kiitos kovasti :) ja heh, ollaanpa sitä tarkkasilmäsiä ;) Mutta ei me Nikon kanssa seurustella vielä, tapaillaan :)

      Poista
    3. Ihanaa ihanaa!:) niko on komee! Me lukijat janotaan sit kuulla miten teidän tarina alkoi!

      Poista
    4. heh, ihanaa, että siellä ollaan nuin innokkaana :) . ja ei voi kyllä väittää vastaan, hän on tosi komea ja ihana.

      Poista
    5. Ompa ihana kuulla että tapailette edes! Olisitte nimittäin todella suloinen pari! :) Toivon teille kaikkea hyvää ja etenkin sinulle Enni, onnellisuutta! Sinusta huokuu kuvissa onnellisuutta tänne ruudun toiselle puolellekin :) <3

      Poista
    6. onpa kiva kuulla, että onnellisuus huokuu sinne asti :) Toivon todella onnellisuutta ja toki myös rakkautta, päivä kerrallaan :) Ihana kuulla myös, että siellä toivotaan kaikkea hyvää mulle, kiitos <3

      Poista
  4. Ihania nuo teidän yhteiskuvat! <3 Ja hiuksetkin niin kivasti sulla. Soppii hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos paljon <3 kriiseilin tuon tukan kanssa ja loppuillasta aukasinkin, kun oli jotenkin epävarma olo, että mun pää näyttää isolta :D heh

      Poista
  5. Kaunis asu ja aivan ihana kampaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) kerrankin jaksoin värkätä hiuksia jotenkin :)

      Poista
  6. ihanan näkösenä oot ollu liikenteessä! oli varmasti mukava ilta! ;) niitte porukat on kyllä tosi mahtavia, itekki tykkään! -maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en olis osannut odottaa, että he olisivat olleet niin mukavia :)) Kiitos Maija! :)

      Poista
  7. Toivon sydämeni pohjasta että teistä tulee jotakin nikon kanssa ♡ olet sen ansainnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. <3 Sitä toivon kovasti itsekkin, katsotaan päivä kerrallaan mitä tapahtuu :)

      Poista
  8. Harmi kun en ite ollu dyynissä lauantaina, oltais voitu nähä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, vitsi kun olis hoksannut, niin olis sanonut etukäteen, että ollaan menossa sinne. joskus toiste sitten :)

      Poista
  9. Kaunis Enni!:) Näytät niin onnelliselta noissa kuvissa missä hymyilet niin, että hampaatki näkyy.:) Ihanasti oot kirjoittanu meijän porukoista.<3 Iskä muuten sano, että vaikutit tosi mukavalle ja olit puhelias.:) :D Hyvän kuvan olivat susta saaneet.:) Ja kerto se myös tuon auton kiinni jäämis jutun.:D Mut vitsit oon onnellinen! Te kumpikin ootte kyllä ansainnu niin paljon onnellisuutta.:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene kovasti <3 Mää kyllä olinkin tosi onnellinen tuollon. :) Ja mahtava kuulla, että olin tehnyt vaikutuksen olemalla oma itteni :) Ihana kuulla, että oot onnellinen tästä jutusta, päivä kerrallaan, niin toivottavasti hyvä tulee <3 Sitähän tässä sydämen pohjasta toivoo <3

      Poista
  10. Olet kyllä todella kaunis noissa kuvissa! :)

    VastaaPoista
  11. Hihi, mää arvasin! ^^ :) Oikeastaan jo sillon ku laitoit Instaan ne pari kuvaa. Naisen kasvoille saa semmosen lämpimän ja salaperäsen hymyn aikaan vaan mies! :)

    - Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh oikeestikko? :') aika jännä. On sitä välillä yhtä hymyä vaan. :)

      Poista