sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuulumisia kuluneelta viikolta.

Viimenen työviikko ennen lomaa on kulunut nopeasti. Kamera on ollut tosi vähän mukana, joten instagramista näkee joitain kuvia kuluneelta viikolta, joita ei ole tallentunut järkkärille. Töissä oli alkuviikosta viimeset kerhopäivät tälle vuodelle, silloin alkoi vähän joulufiilis saapumaan, kun tonttuiltiin ja lahjojakin saatiin lapsilta. Loppuviikko on mennyt sitten jouluevankeliumia esittäen päiväkotilaisille. Itse esitin enkeliä, joka sai piileskellä saarnastuolissa. En jännittänyt niinkään sitä, että muistanko vuorosanat ulkoa, vaan, että tipunko sieltä jakkarilta, johon piti kiivetä. Kaikki meni hyvin, selvisin tippumatta ja vuorosanojakaan en unohtanut. Alkuviikosta oon hoitanut viimesiä joululahjoja, käynyt Saaran kanssa kahvilassa, sulattanut monta tuntia Marin kanssa mun pakastinta ja Meekku on ollut mun luona kylässä.. Siitä mulla onkin kuvia näyttää teille.
Perjantaina ollaan vietetty Maijan synttäreitä Eevan luona! Oikeesti sanottiin Maijalle, että vietetään pikkujouluja ja haluttiin järjestää yllätyssynttärit, kun Maijan synttäreitä ei pahemmin olla juhlittu kun virallinen syntymäpäivä on jouluaatto. Maijalle tuli yllätys ihan puskista ja ilta oli tosi mukava, perjantaiväsystä huolimatta.
                      
                    
                       Tänään sunnuntaina lähden Raaheen joulunviettoon, kaikki lahjat on paketoitu, mutta joulusiivous on vielä tekemättä! Tulen Ouluun takasin vasta just ennen töiden jatkumista, joten haluan tulla puhtaaseen kotiin. Nyt alan siivoon, että päästään ajeleen Raaheen päin! Koitan postailla myös loman aikana tänne, ihanaa joulun odotusta kaikille.. enää 2 yötä!

4 kommenttia:

  1. Ihan väärät kuvat olet tänne synttäribileistä lisännyt! :D

    T. Eräs paikallaolijoista, hihii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahahh. Joo ne muut ei ollu ihan blogikamaa ;)

      Poista
  2. Kemuista on ihania kuvia! Maija on ihan ylisöpö ja näyttää olevan tosi mielissään varsinkin tossa paketinaukasu-kuvassa!! :D

    VastaaPoista