torstai 26. joulukuuta 2013

Ihana jouluaatto!


 Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että mitä joulusta tulee.. Sunnuntai ja maanantai meni lapsuuden kodissa evakossa, kun osa perheestä oli kamalassa vatsataudissa toisessa huushollissa. Pelkäsin sairastuvani ja jouduin viettämään aikaa paljon yksin kotona. Aatonaaton iltana minua itketti ajatus siitä, että herään aattona ihan yksin, mikä se sellainen jouluaamu on? En ollut edes varma voinko mennä aattona Annen ja isän luokse, jos siellä vielä sairastetaan.. ja jos en mene, niin se on kurjaa.. ja jos menen ja saan tartunnan, niin se olis vielä kurjempaa. Itkin ja ajattelin, että tästä tulee paskin joulu ikinä. Aloin katsomaan pitkästä aikaa videoita meistä lapsina, joita isä on kuvannut. Nauroin ihan kippurassa ja lopulta meninkin hyvin mielin nukkumaan. Isä tuli aamulla käymään kotona (oli parantunut), joten talo ei ollutkaan tyhjä kun heräsin. Söin rauhassa aamupalaa katsoen joulupukin kuumaa linjaa.. ja nauroin. Oli niin jäätävää kun lapset kerto joulupukille vitsejä ja sitten se joulupukki nauro vaan tekonaurua. Avasin myös siinä aamulla ystävien antamat lahjat ja niistä tuli niin hyvä mieli. Kävin kynttilänvalossa saunomassa ja sitten valmistelin lähtöä Annelle, jossa oli iskä, Saara, Tytti,Mikko ja Reiska-pappa. Hengailtiin, valokuvattiin, laulettiin Saaran kanssa kaksäänisesti maa on niin kaunis, syötiin älyttömän hyvää ruokaa mahat täyteen. Ennen lahjojen aukaisua isä katos johonkin ja arvasin, että kohta hän tulee joulupukkina. Täytyy kyllä sanoa, että osaa olla edelleen niin uskottava. Oli aivan ihanaa viettää joulua siellä heidän kanssaan. Kaikki oli niin iloisia ja jokainen sai mieluisia joululahjoja. Olisin viihtynyt siellä paljon pitempäänkin, mutta oli pakko mennä pakkaan tavarat, koska veli oli tulossa hakemaan mua.

                       
                       
 
                             
                         
                        
Toivotin hyvät joulut kaikille siellä ja lähdin Markuksen ja Marjon kanssa ajamaan kohti Alpuaa. Meitä vastassa siellä oli äiti, Risto ja Ilona. Pian myös Meimi liittyi seuraamme. Taas oli vuorossa syyä vatsat täyteen. Olen kyllä iloinen, kun molemmissa paikoissa oli niin taivaallista kasvisruokaa tehty mulle! Availtiin lahjoja ja olihan se taas yhtä jännittävää, kun päivälläkin oli ollut.. ja taas niin ihania lahjoja! Istuttiin myöhemmin keittiössä kahvilla, kun äiti säikähtää katsoessaan ulos terassille.. Käännän pään ja oven takana on joulupukki! Säikähettään sitä oikeasti tosi paljon ja samallainen jännitys tuli vatsaan, kun lapsena pukin tullessa. Alpuan joulupukki on ihan mielettömän ihana, naurettiin ihan hulluna sen jutuille. Olen kyseisen herran tavannut viimekesänä ja hänen seurassaan viihtyisi tuntikaupalla, miten joku voikin olla niin nokkela puheissaan.. Oli kyllä päivän kohokohta ja Marjo uskalsi syliinkin!

                       
                      
                      
                      

Minulla on aina aika suuret odotukset joulun suhteen.. Lapsena jouluaatto oli vuoden paras päivä. Meillä oli monia ihania perinteitä perheen kanssa ja minä olen pitänyt niistä kaksinkäsin kiinni.. Suurinosa perinteistä on vuosien mittaan jäänyt pois, kun vanhemmat ovat eronneet ja uusia ihmisiä on tullut perheeseeni. Ehkä suurin stressin aihe oli itselle se, että vietin joulun eka kertaa ilman siskoa. Toinen isoveljeni asuu ulkomailla ja siihen on tavallaan tottunut, että hän on joulusin pois.. vaikka häntä tosin sillon erityisesti ikävöikin. Mutta joulu ilman Fannia pelotti. Myös vanhin isoveljeni aikoi viettää joulun avopuolisonsa kanssa.. Onneksi Markus ja Marjo muutti mieltänsä ja tuli viettämään joulua meidän kanssa. Ikävöitiin kaikki varmasti Villeä ja Fannia, mutta ikävästä huolimatta, sain ihan täydellisen joulun.
Sain todella nauttia ihanasta seurasta koko päivän ajan, syödä herkullista ruokaa ja sain ihan mielettömän ihania ja tarpeellisia lahjoja! Ehkä moni voi ajatella, että kun vanhemmat ovat eronneet, ettei joulu ole niinkuin ennen.. ja eihän se olekkaan. Mutta oikeastaan tuntuu, että olen melko onnekas! Olen vanhempien eron myötä saanut elämääni paljon uusia rakkaita ihmisiä ja perhe on sen takia kasvanut! Oli ihanaa viettää joulua molemmissa paikoissa. Olen onnellinen ja kiitollinen!
Toivottavasti teillä on ollut myös ihana joulu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti