tiistai 24. syyskuuta 2013

Pohdintaa asenteista...


Voisin kirjoittaa pitkän postauksen iloisesta elämänasenteesta, josta nautin tällä hetkellä. Monen asian ja ihmisen ansiosta olen päässyt jostain kuopasta pois ja tunnen olevani niin iloinen ja helpottunut. Enkä tarkoita  masennusta, vaan musta tuntuu, että olen suojellut ja kovettanut itseäni jollai kylmällä ja kyynisellä asenteella.. ehkä suurin ongelma on se, että olen antanut muiden negatiivisuuden tarttua muhun.. ja sehän tarttuu, jos et tiedosta sitä. Jos ajattelet, että asiat on tosi huonosti, niin sitten ne tuntuu entistä huonommalta.. tai jos ajattelet, että nyt on hyvä päivä ja suhtaudun ihmisiin ja asioihin positiivisesti, niin se kyllä kantaa hedelmää. Itse olen ollut kauhean hyvällä tuulella ja tulen kyllä surulliseksi jos alkaisin ajattelemaan kuinka olin melkein kadottaa itseni sen kaiken negatiivisuuden alle. En tarkoita nyt sitä, että aina pitäisi olla iloinen.. kaikille tunteille pitää antaa tilaa, myös surulle ja vihalle, kun on sen paikka. Mutta itse omalla asenteella voi vaikuttaa niin paljon, ei ole tarpeellista aina valittaa kaikesta eikä puhua rumasti toisesta ihmisestä.. Ihan varmasti niitä ajatuksia tulee mieleen, mutta onko tarpeen sanoa sitä ääneen ja levittää negatiivisuutta ympärilleen?

Olen tänään ollut niin iloinen niistä hetkistä jotka olen saanut viettää lasten kanssa. On ihanaa jutella arkisista pienistä asioista ja välillä pohtia suuriakin kysymyksiä lasten kanssa. Tiedän tekeväni tärkeää työtä, rakastan mun työtä! Töiden jälkeen join coffee housessa jättikaakaon kermavaahdolla, kun treffasin siellä mun rakasta ystävää. Illalla olen viettänyt aikaa myös Saaran kanssa. Otettiin valokuvia ja kun käveltiin Saaran kanssa kotia kohti, niin mulla tuli olo, että nyt haluan juosta ja niin juoksin ympäriinsä ja kiersin puita ympäri.. Tunsin itteni lapseksi. Miksi ihmiset tekee nykyään niin vähän asioita spontaanisti? Kuinka mukavaa on lähtä juoksentelemaan kuin päätön kana, ihan vain koska tekee mieli.. ottamalla se riski, että ohikulkijat katsovat vinoon.
IMG_7167
   

      IMG_7183                                                            IMG_7168   
                                                                                                                                                                             IMG_7142
En osaisi iloita ja arvostaa pieniä arkisia asioita niin paljon, jos en olis välillä käynyt melko syvällä pimeässä.
Mitä mieltä te ootte mun höpinöistä, entä näistä illan kuvista? :) 

8 kommenttia:

  1. Fiksu neiti olet :) asenne kohdillaan!
    Ja ihana kaunis Enska!<3

    VastaaPoista
  2. Voi kun ihana postaus, oon samaa mieltä! :) Sulla on aivan ihana asennoituminen elämään ja sun blogia on ilo seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että, kiva kuulla! Kiitos Iida! :)

      Poista
  3. "Mitä mieltä te ootte mun höpinöistä?"

    Aina ihana lukea :)

    Marjo

    VastaaPoista
  4. varmasti juuri näin.. negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta, viha vihaa ja väkivalta väkivaltaa.. ihan sama kääntäen. Tuo myös niin totta, että on annettava tila kuitenkin surulle ja vihallekin - kunhan se ei vie sinua vaan sinä sitä. . .eli viisaita sanoja nuori neito:) ja tuo päättömänä kanana juoksentelu tekis varmaan meille kaikille ihan hyvää välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe.. kerrankin jotain viistasta täältäkin päin.. :P ja totta, kyllä ihmiset sais heittäytyä paljon enemmän.. vaikka sitten juoksenteleen tai tekemään asioita miettimättä mitä muut ajattelee.. :)

      Poista