torstai 26. syyskuuta 2013

Arjen onnellisia hetkiä..

Mää oon viimepäivinä ollut niin hyvällä mielellä ja jaksan vaan ihmetellä tätä olotilaa! Olen iloinut niin monesta asiasta! Eilen olin iloinen, kun tultiin ulkoa kylmästä Saaran kanssa tänne mun luokse, istahdin sohvalle ja Saara sano, että "keitän meille teetä" ja niin mää sain sen teekupposen ihan sohvalle asti ja teepussissa luki: "olet ihana". Tänään töissä olen nauttinut työstäni ja lähtenyt töistä hymyillen kotiin! Kävin hakeen mun lemppariruokaa, eli thaimaalaista! Bussipysäkillä muiden odotellessa bussia sivistyneesti, mää kyykin siellä ympäriinsä ja keräsin vaahteranlehtiä yhelle mun työkaverille, kun hän kahvipöydässä harmitteli, ettei ole löytänyt niitä ja tarvis askarteluun. Töiden jälkeen mun piti tulla siivoamaan, mutta päätinkin levätä.. enkä tuntenut edes syyllisyyttä siitä laiskottelusta.. Olen viettänyt illalla aikaa Sofian kanssa, värjäsin Sofian hiuksia ja Sofia leikkas mun hiuksista kuivat latvat ja leikkas myös vähän kerroksittain! Hiukset näyttää nyt vähän terveemmiltä, vaikka muutos onkin pieni! Oli ihanaa nähä Sofiaa, olikin ollut ikävä! Nyt mun vieressä Saara laulaa Cheekin timantit on ikuisia ja oon iloinen siitäkin.. siis, että tuo tyttö on tuossa mun vieressä sohvalla ja ylipäänsä, että hän on mun elämässä. IMG_7210 IMG_7218
IMG_7223IMG_7256IMG_7260 IMG_7242 IMG_7245  IMG_7230 IMG_7233
Mulla ja Saaralla on tosi aikainen herätys huomenna. herätykseen on nyt 4 tuntia 34 minuuttia! Eikä sekään edes haittaa mua! Joskus ajattelin, että onnellisuuteen tarvii sen, että kaikki elämässä olis täydellisesti ja olis tyytyväinen kaikkeen.. Mutta ei se onneksi niin mee! Nytkin mää voisin keksiä itsestäni ja elämästäni asioita, joihin en ole tyytyväinen.. mutta niiden ajattelu ja vatvominen olis turhaa ja tarpeetonta.. Mää aion nauttia tästä fiiliksestä mikä mulla on....Sillä mää tunnen itteni pitkästä aikaa niiiiin onnelliseksi.

1 kommentti:

  1. täällä myös perheen kuopus pakkaa ja tekee lähtöä kuopukseni luokse - näin se menee isossa perheessä;) , kaikkien ei tarvitse olla verisukua toisilleen ja silti väleistä tulee lämpimät ja läheiset. Eikö vain ole ihan kiva sekin,että saatiin jo ihan oikea syksy. Niin hullulta kuin se tuntuukin niin aloin jo kyllästyä niihin lämpimiin ilmoihin - sitä kaunista kesää ehti kyllä olla. Nyt tuoksuu niin ihanalta - juuri siltä miltä syksyn kuuluukin.

    VastaaPoista