keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Tyttöjen synttäreiden kunniaksi lättykestit

Mää rupesin eilen puolenyön aikaan tekemään postausta, kun olin just tullut kotiin.. Olin lisännyt postaukseen jo melkeen kaikki kuvat ja mietin, että mitenhän saan mitään järkevää tekstiä kirjotettua, kun silmät lipsuu kiinni.. Yhtäkkiä mulla irtoaa tietokoneen johto seinästä ja koska mulla ei oo akkua tässä konneessa, niin sehän tietenkin sammui.. Ajattelin tehä postauksen sitten kuitenkin uudestaan ja käynnistin tietokoneen.. Olin kuitenkin nukahtanut ennenku tietokone oli käynnistynyt ja kyse on oikeasti aika lyhyestä ajasta. Heräsin seuraavan kerran aamulla ja huomasin, että puhelimestakin oli loppunut akku ja katoin tietokoneesta kelloa ja sehän oli tasan 6 aamulla.. ja sillon pitikin nousta ylös. Bussimatkalla töihin nukahdin ihan täyteen uneen ja heräsin onneksi ennenku piti nousta kyydistä. Samoin nukahin töiden jälkeen bussiin ja kävin ihan täydessä unessa. Mun pitäs nyt alkaa tekemään ruokaa, pesemään pyykkiä, tiskaan, siivoon, pakkaan ym.. Mutta kerron nyt ensin mun eilisestä.


 Eilisen asua..


Mää menin töiden jälkeen kotiin tekemään ruokaa, jumppaan ja hengähtään pieneksi hetkeksi..



Kuuden jälkeen menin kaupunkiin ja treffasin siellä Saaran jonka kans käytiin kaupassa ostaan mansikoita ja jäätelöä.. Sitten pyöräiltiin Marin luokse.

 Mentiin siis juhlimaan Marin ja Saaran synttäreitä, ku Saaralla oli 7.6 ja Marilla tänään 19.6 syntymäpäivä.




 Päätettiin siis pitää lättykestit synttäreiden kunniaksi!








Oli tosi mukava ja piristävä ilta. Herkuttelun lisäksi tietysti juteltiin paljon, valokuvattiin, laulettiin ja mikä parasta; naurettiin. En oikeasti muista millon olisin nauranut niin paljon, että oikeasti mahaan alko jo sattumaan. Se oli niin virkistävää ja hysteerinen nauraminen tuottaa niin paljon hyvän olon tunnetta pitemmäksi aikaa nauramisen jälkeenkin.. Tuli mieleen se aika, kun tyttöjen kanssa opiskeltiin ja asuttiin yhessä, sitä tuli naurettua melkein jokaisena päivänä ihan kippurassa.. Nyt saattaa mennä pitkiäkin aikoja nauramatta. Enkä tarkota sitä, etten olis iloinen enkä naurais usein.. Tarkotan nyt sellaista älytöntä nauramista, jota ei pysty lopettaan ihan tuosta vaan.. Sitä tapahtuu ihan liian vähän nykyään. Toivon, että sitä tapahtuis useammin. Pitäs nähä useammin tyttöjä, niinku monia muitakin ystäviä. Miksi päivät ja viikot meneekin niin nopeaa? ja tunnit päivässä niin vauhilla, ettei perässä pysy.. Eilenki oli myöhä, kun lähdettiin pyöräileen kotiin.. Kello oli jotain kakstoista yöllä, kun olin kotona.. 
Mutta nyt totean vielä sen, että oon niin älyttömän iloinen ja kiitollinen mun ystävistä <3
 ja  lopetan tän postauksen nyt, koska tekemistä riittää tälle illallekkin niin paljon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti