keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

ihana ihana aamu!

Tänään aamulla mulla soi kello vähän viiden jälkeen, vaihdoin pikinit päälle, otin mukaan pyyhkeen ja lähin suorilta ulos unihiekat silmissä. Menin lähellä olevaan pyykösjärven rantaan..
Aurinko paisto ihanasti, mutta kellon ollessa vasta 5:30; oli vähän viileä ilma vielä.





 Vesi ei kuitenkaan ollut kylmää ja oli aivan ihanaa sukeltaa sinne. En kerennyt kauan uida, mutta sen verran, että tuli ihanan rento ja hyvä fiilis!
 Sitten kotiin suihkuun ja aamupuurolle.





 Kello oli 7:05, kun lähdin kotoa pyöräileen keskustaan.. Oisin voinut mennä bussillakin, mutta oli niin virkeä ja hyvä fiilis, että päätin mennä pyörällä.
 Tuntu, että auringon säteet kimalteli ihan jokapaikkaan.. Jotku maisemat oli ihan sadunomaisen kauniita siinä hetkessä enkä kaikesta ottanut edes kuvia, koska tiiättehän sen, ettei sitä mitä silmillään näkee, saa ikuistettua kuvaan. Muutaman kuvan kuitenkin otin samalla kun pyöräilin.


Täytyy sanoa, että en muista millon olis ollut nuin hyvä ja ihana aamu. Mää nimittäin en ole yhtään aamuvirkku.. Aamut on aina tosi hankalia.. Mutta kesällä kaikki on helpompaa, mää selvästi aina herään jostain talven horroksesta :) 

Nyt on siis työpäiväkin takana.. Makoilen sohvalla ja mietin, että pitäsköhän ruuan jälkeen mennä käymään taas uimassa... Saapa nähä! :)

2 kommenttia:

  1. NO huhhuh!ootpa sää ollu hullun reipas :o ei musta ois nui aikasin nousemaan ja uimaan lähtemään nou way!uinti ja pyöräily on hyväks keholle ja mielelle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heheh, kerranki mää oon reipas! :D ja totta, varsinkin uiminen on mulle niin hyväks ihan jo henkisestikkin :)

      Poista