torstai 30. toukokuuta 2013

Monenlaisia kuulumisia..

joka päivä on ollut kaikkea tekemistä, että nyt saatte  kuulumisia useammalta päivältä. Jaan vielä tässä muutaman kuvan myös sunnuntai-illalta.




 Maanantaina töissä oli pitkä ja raskas päivä. Me tehtiin tiimin kanssa suunitelmat ens syksylle ja myös mun kohdalla tulee muutoksia. Työpiste, työpari ja tietysti myös lapset ja perheet vaihtuu täysin. Tää tilanne oli sellainen, jolle ei voi mitään ja oon kyllä myös odottavaisin mielin syksyn suhteen.. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että muutos ei olis tuntunut vaikealta.. ja tulee vielä monesti tuntumaan. Työpiste jossa olen ollut nyt viimeset kolme vuotta; on ihana, vanha ja idyllinen rakennus, jossa on ihan oma tunnelma ja aivan ihania muistoja. Se paikka tuntuu aina niin kotoiselta. Vaikeinta tässä on se, että niitä lapsia tulee niin älytön ikävä ja moneen vanhempaan on syntynyt läheinen ja luottamuksellinen suhde.. Enkä pysty edes "hyvästelemään" heitä.. Mutta tämmöstähän se välillä on. Töiden jälkeen mua itketti ihan kamalasti enkä osaa edes kuvailla millaista luopumisen tuskaa se sillähetkellä oli.

Onneksi töiden jälkeen oli mukavaa tekemistä, menin Marin mukaan kattomaan sille uutta asuntoa. Se olikin tosi ihana ja mikä parasta, melkein mun naapurissa. En malta odottaa heinäkuun loppuun, että rakas ystävä muuttaa tuohon lähelle. Asuntonäytön jälkeen tultiin mun luo. Tehtiin ruokaa, katottiin telkkaria ja hengailtiin. Mari myös opetti mua kutomaan sukkaa, ku mun taidot on vähän päässyt ruostumaan.. (Kannattaahan sitä kesää vasten villasukkia tehä :p )..


Tiistaina olin aamusta työkavereiden kanssa suunnittelemassa tulevia kesäkerhoja.. Ruokailun jälkeen päätin bussin sijasta kävellä pappilaan, kun oli niin lämmin ja kesäinen sää.


 Pappilassa sitten siivoiltiin työparin kanssa ja koitin jo vähän kasata mun tavaroita valmiiksi tulevaa työpisteen muuttoa varten.


Töiden jälkeen lähettiin Marin kanssa bussilla haukiputtaalle sovittaan Marille hääpukua. En oo koskaan aiemmin käynyt haukiputtaalla ja oli jotenkin hassua ja absurdia palloilla siellä. Löydettiin kuitenkin oikeaan paikkaan ja myös pois sieltä.. ja Marille löyty ihan älyttömän kaunis hääpuku! Otin siitä myös kuvia, mutta ei olis kovin soveliasta paljastaa sitä ennen häitä.. ;)


Illalla Maija tuli vielä kyläilemään mun luokse, mutta siitä ei  oo minkäänlaista kuvamateriaalia. 

Eilen keskiviikkona me mentiin työporukalla pilipasuolle retkeilemään. Kiertään luontopolkua ja paistamaan makkaraa. Muutama kuva sieltä..





 Eilisen työpäivän jälkeen olin ihan tajuttoman väsynyt ja kotiin päästyä nukahin ihan heti.. Nukuin reilu 7-tuntia.. Voitte varmaan arvata, että yö meni aikalailla valvoessa sitten..

Tänään töissä mulla oli edessä sitten laatikoitten tyhjentäminen omista tavaroista. Olihan se kyllä haikeaa.. Eniten oli pala kurkussa, kun poistin meidän työkonneelta kaikki mun kansiot. Niiden siirtäminen roskakoriin oli niin konkreettista :D Vietiin Tanjan kanssa mun tavarat sitten mun tulevan työpisteen varastoon odottamaan  syksyä, että mulle vapautuu sieltä sitten kaappitilaa omille työtavaroille. Oli kuitenkin kiva mennä sinne ja kattoa sitä työpistetta ihan erisilmällä, kun tietää alottavansa ens syksynä siellä työt. Kyllähän mää tuun vielä monesti suremaan sitä mitä joudun jättämään taakse sinne pappilaan, mutta kyllä helpottaa se, että tuleva työparikin on niin mukava ja meillä on kaikkia mukavia suunnitelmia. Onhan se niin, että muutokset yleensä tuo kuitenkin mukanaan hyviä juttuja.



Parilta sunnuntailta on kertynyt ylitöitä, joten tänään pääsin vähän aiemmin töistä pois ja huomenna perjantaina mulla onkin vapaapäivä. Onkin hirveesti kaikkea tekemistä, joten tuli just oikeaan saumaan.
Nyt päässä liikkuu pelkkää tyhjyyttä, joten lopetan tältä erää.

Hyvää yötä!

7 kommenttia:

  1. Söpö tuo terassin pikkupöytä. Oot aina ihanan paljo sun ystävien kans.:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :> tykkään itekki siitä pöydästä! Tuntuu, etten edes kerkeä olla ystävien kanssa niin paljon kun pitäs, mutta yritän olla mahollisimman paljon.. Ne on kuitenkin täällä oulussa mulle se toinen perhe! <3 :)

      Poista
  2. Olen huomannu saman kuin Irene, että oot tosi paljo ystävies kaa, ja se on vaa hyvä. :) itse näen rakkaita ystäviä niiiin harvoin. Parasta ystävääni oon nähny viimeks 2vuotta sitten, ja se aika tuntuu ikuisuudelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä pitkä aika :< Asuu mullakin jotku ystävät tosi kaukana ja menee pitkiä aikoja kun näkee, mutta onnekseni mulla on kuitenkin lähelläkin niin paljon ystäviä.. Mää tykkään kovasti olla yksin, mutta kaipaan myös paljon ystävien seuraa <3

      Poista
    2. Kyl mäki tykkään olla yksin, mut toisinaa niitä ystäviä kaipaa joitte kaa voi tehä kaikkee semmosta mitä mieheni kaa ei voi. :DD toivon että mun suunnitelmat pitäis ja pääsisin näkee rakkaita ystäviä kohta ♥ :)

      Poista
  3. Ihana tuo tatuointi nilkassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itekkin kyllä tykkään siitä edelleen tosi paljon :>

      Poista