maanantai 3. joulukuuta 2012

väsymystä, ihanaa musiikkia, lunta

Tää viikonloppu on sisältänyt kyllä niin monenlaista tunnetta. Paljon hyviä hetkiä ja välillä oon tuntenut itteni niin voimattomaksi. Jouluvalot keskustassa piristi kuitenkin..
 Yövalvomiseksi on mennyt myös viimeaikoina. En ymmärrä miksi nukkuminen on niin hankalaa? Päivällä se kyllä sujuu..
Mutta ettei mee ihan synkäksi tämä postaus, niin oon mää ilonen siitä, että sato lunta! jaksoin sunnuntai-aamuna polkea tuiraan kirkkoon ja aatelkaa, että on jo 1.adventti! En siltikään oo laittanut mitään joulujuttuja kotiin, ku mulla on vielä hetken joulukapina meneillään. Tosin kapina meinas väistyä ku olin lauantaina joulukonsertissa ( Vox Secret Ensemble&konserttipianisti Kari Tikkala)  ja se oli niin huikeeta lahjakkuutta, että välillä olin ihan hengittämättä, ku ne laulo niin kovaa, korkeelta ja kauniisti! Meinasin kyllä pakahtua siellä, miten kukaan voi laulaa niin hyvin? Se oli käsittämätöntä, meni kyllä niin syvälle sieluun asti se.   Mutta epätodellista silti, että joulu tullee oikeesti!

 ja perjantaina ostin uudet kengät. Kriiseilen ehkä vähän, että näyttääkö ne miesten kengiltä. Mutta ne on tosi tukevat jalassa ( joka on tosi tärkeää mulle, ku mulla ei oo jalkapohjassa paljon sitä kaarta ja tasapohjaset kengät aiheuttaa kipua).. ja toisekseen, näiden oikea hinta oli 69;90 ja mää maksoin näistä 10euroa. eli näyttäköön miesten kengiltä sitten :D voin laittaa parempaa kuvaa myöhemmin.
ja anteeksi, että lupailin kotikuvia viikonloppuna laittaa tänne, mutta en oo vielä kyennyt sitä lupausta täyttämään. Ensviikolla sitten!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia: