maanantai 25. lokakuuta 2010

Heipähei.

Päätin eilen, että aloitan blogin. Oon miettinyt sitä aina välillä ja nyt päätin toteuttaa tämän. Tavoitteena olis oikeasti kirjoittaa usein. Ne jotka ei tunne mua, oon siis Enni. täytän enskuussa 21-vuotta. Asun Oulun keskustassa. Mää tykkään asua täällä. Opiskelin kalajoella ja kasvoin raahessa. Mutta oulu on niin mun koti.
Mää en tiiä mitä osaisin kertoa itsestäni jos pitäs alkaa luettelemaan.. toivon, että tän blogin kautta tärkeimmät asiat tulis esiin.

Melkein kaikki on ollut viimeviikon tai tän viikon syyslomalla. itehhän oon töissä. Tosin oisin saanut varmaan järjestettyä itelle ainakin muutaman päivän lomaa.. mutta ajattelin, että sama olla töissä ja säästää lomapäiviä. ja muutenkin on kivaa, että on kerrankin aikaa käydä kaappeja läpi ja tutustua mitä kaikkea materiaalia meillä on.. ja oikeesti siivota niitä kaappeja. Semmoseen ei oo sillon niinkään aikaa, kun lapset on paikalla. Oon siis töissä kempeleen seurakunnassa lastenohjaajana. ja tykkään mun työstä, ihan älyttömästi.

Mun pikkusisko on syyslomalla ja mun luona Oulussa nytten.. On ihanaa viettää aikaa siskon kanssa. Oli ihanaa tulla töistä kotiin, kun sisko ootti mua täällä. Nukuttiin päiväunet, käytiin kaupassa ja tehtiin salaattia. oli muuten hyvää. ja jälkiruuaksi tietty jäätelöä. Mää en tykkää olla yksin. välillä se on ihan kivaa, mutta todella arvostan ja nautin siitä, kun mulla on täällä seuraa. Mää en osaa puhua yksinään, ja mun tekis mieli aina vaan jutella jollekkin. ja jos en halua jutella, on kiva kun joku läheinen on siinä lähellä.
mua ei oo tarkotettu olemaan yksin.


Mää ajattelin mennä suihkuun, mutta nyt tulee telkkarista: Kumman kaa. sitä ei vaan voi missata.

Muuten, multa saa kysyä sitte ihan vapaasti asioista. saa ja pitääkin sitte ehottaa mistä ottaisin kuvia ja laittaisin tänne.




Tässä pariviikkoa vanhoja kuvia..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti