sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Terveiset muuttohässäkän keskeltä

Ajattelin, että täytyy tulla postailemaan kun vielä muistaa jotain viimeisistä viikoista. Aika menee nimittäin niin nopeaa. Marraskuussa tuli käytyä tavaroita läpi, heitettyä pois, myytyä ja pakattua laatikoihin. Vietin myös syntymäpäivää ystävien kanssa, joka oli ihana irtiotto kaiken sen kaaoksen ja kiireen keskellä, Ahdistuin ja kriiseilin myös hetken vanhentumisesta, sitten me muutettiin väliaikaiseen asuntoon, siivottiin vanhaa asuntoa vielä muuton jälkeen monta päivää ja viime viikon lopulla luovuin asunnon avaimista. Se oli mun ensimmäinen oma koti, sieltä on paljon hyviä muistoja ja siellä olen eka kertaa ollut avovaimo. Nyt täytyy sanoa, että on vähän irrallinen olo, kun meillä ei ole nyt omaa kotia, sillä täälläkin on tarkoitus majoittua vain muutaman kuukauden, jos vain koti löytyisi pian. Suurinosa tavaroista on ja pysyy muuttolaatikoiden sisällä. Se, ettei me tiedetä millon oma talo löytyy, se on aika jännittävää, mutta toki myös stressaavaa sillä kyllä me odotetaan, että päästään pian asettumaan omaan kotiin.

Viime viikot ovat olleet todella rankkoja, sillä töiden lisäksi lähes kaikki illat on mennyt muuttohommissa, en ole saanut nukuttua kunnon yöunia, muuttohommat laitto selän taas niin kipeäksi, olen ollut väsynyt ja itkenyt tosi paljon. En ole jaksanut paljon meikata, välillä en edes harjata hiuksia. Mutta olen ylpeä siitä kuinka reipas olen ollut ja koska täällä nykyisessä kodissa on myös hulluna tekemistä, on kokoajan tarve, että pitää saada kaikki just nyt heti tehtyä ja tänä viikonloppuna olen yrittänyt keskittyä lepoon, kunnon yöuniin ja yrittänyt antaa itselle armoa. Nyt ei ole enää mikään kiire, voidaan laittaa tavaroita oikeisiin paikkoihin ja vaatteita kaappiin aivan pikkuhiljaa, sillonkun kerkeää tai jaksaa. Onhan tässä kuukausi aherrettu aivan niska limassa. Eilen käytiin myös pitkästä aikaa pyöräilemässä ja kyllä vain teki hyvää, fyysisesti mutta erityisesti henkisesti. Tänään juhlittiin vielä Markon, äidin, Ripen ja Ilonan kans mun synttäreitä, käytiin kinskissä ja sain heiltä lahjaksi mm. lahjakortin intialaiseen päähierontaan, koska mulla on ollut niin kova stressi. Tulee niin tarpeeseen!

Hyvää ensimmäistä adventtia ja tsemppiä tulevaan viikkoon!




torstai 9. marraskuuta 2017

Paljon kuvia ja kuulumisia

Ei oo paljon näkynyt mun pärstää täällä blogissa, kun on tullut otettua niin vähän kuvia kameralla. Nyt sitten päätin siirtää tän syksyn kuvia puhelimesta, joten saatte varmasti yliannostuksen mun pärstästä ;) Vähän ajattelin myös kuulumisia kertoa. 

Muutto lähenee liian kovaa vauhtia. Olen aloittanut muuttoprojektin käymällä tavaroita läpi, heittämällä huonoja roskiin,myymällä tavaroita ja pari muuttolaatikkoa ja säkkiä on pakattu. Eteisen vaatekomero on siivottu (joka olikin aika iso homma) ja varaston tyhjennys on myös aloitettu. Ollaan myös viety puokkarille meidän väliaikaiseen kotiin muutamat säkit tavaraa. 2 viikkoa siis on muuttoon ja tuntuu, ettei aika riitä töiden, harrastusten ja kaiken muun keskellä. Täytyy vain yrittää joka päivä tehdä jotain, niin eiköhän tästä selvitä. Suurin hiaste tässä on tällähetkellä mun selkä. Mun skolioosi on mennyt tosi pahaan kuntoon viime päivinä. Koko syksyn se on oireillu, mutta yleensä yöllä se palautuu ja aamulla se on kuin uusi selkä. Nyt se ei oo palautunut ja varsinkin viimeset pari päivää oon ollut tosi kipeä. (plus tänään vielä migreenikin). Eilen makasin välillä vaan lattialla mahallaan, kun missään muussa asennossa ei pystynyt olemaan ja kyllä mulla monet itkut pääsi sen kivun vuoksi. Jännittää senkin vuoksi se muutto, sillä yleensä muutoissa tulen tosi kipeäksi, kun en saisi kantaa mitään painavaa ja kevytkin kantaminen joskus aiheuttaa kipua. Enkä ole koskaan ollut näin kipeä kun nyt. Onneksi muuttoon saadaan apuja. Voihan tässä parissa viikossa tosin tapahtua ihmeitä ja toivottavasti saisin apua lääkäristä, fysioterapiasta tai joltain jäsenkorjaajalta.. 

No se siitä selästä ja muutosta. Viime viikonloppuna ostin uuden tietokoneen ja en oo kyllä ikinä omistanut näin hyvää (ja kevyttä) läppäriä. Tää blogin kirjoittelukin tuntuu aivan erilaiselta. Markokin on tyytyväinen, kun en hermoa, että kone on taas ihan jumissa. heh. 
Monet fiilistelee jo joulua, mutta mulle se tuntuu vielä tässä vaiheessa tosi kaukaiselta, sillä on niin monta juttua ennen sitä.. kuten synttärijuhlat, pakkaus ja muutto... 
Jos mää jostain oon ollut iloinen, niin meidän uudesta ihanasta kuorosta! Meidän Volaa!-kuoron facesivua saa käydä tykkäämässä tästä! ja siitä tulikin mieleen, me vedetään kolme biisiä Valkeassa 19.12 klo 18:00. Tulkaahan kuunteleen meitä! 

Mää hehkutin viime postauksessakin mun ystäviä, mutta oon ihan valtavan onnellinen niistä. Välillä sitä rämpii itsensä kanssa vähän syvissä vesissä, kaikki viestit ja hetket ystävien kanssa tuo niin paljon valoa ja iloa. Vanhat ystävät ja uudet ystävät. Jokaisella on paikka mun sydämessä ja tunnen olevani todella etuoikeutettu.  Mää voisin vaan avautua siitä kaikesta mikä painaa mun mieltä, mutta sen sijaan haluan ajatella niitä asioita jotka on hyvin. Kaikki ne läheiset ihmiset mun elämässä, Marko, ystävät ja perhe. Meillä on myös jännittävä elämänvaihe, kun etsitään sitä yhteistä kotia. Tälläkin hetkellä tekisi mieli romahtaa tämän selkäkivun ja muutaman muun jutun suhteen, mutta silti samaan aikaan sydämestä nousee kiitollisuus. Yritän ruokkia sitä kiitollisuuden tunnetta, jotta se peittäisi sen kaiken pahan. 


                            Nää matalat kumpparit on ollut tän syksyn parhaimpia ostoksia!



 Käytiin yks lauantai koitelinkoskella retkellä Markon, Maken, Ellin ja Helmin kanssa. <3







Alpuassa <3

                                                     Salaatilla Empun kanssa <3


                               Tästä ystävyydestä olen niin onnellinen ja kiitollinen, Ellu <3

                                                              Luostolla


                                                    Työpari toi tuliaisia Helsingistä <3





                                           Komeron siivousta kera pikkuisen "apulaisen"



 Tässä kuva eiliseltä, kun olin ihan valtavan kipeä.... tai siis aivan yhtä kipeä kun tänäänkin :(

Toivottavasti teille kuuluu hyvää! Tsemppiä kaikille kaamoksen keskelle!

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Syysloma

 Huomenna alkaa taas arki ja haluan muistella syyslomaa ennenkuin mennään nukkumaan. Viikko on ollut erityisen hyvä ja jokaiselle päivälle on ollut jotain mukavaa tekemistä. Olen käynyt Alpuassa, nähnyt paljon ystäviä ( kuutta eri ystävää) ja käynyt rakkaan kanssa parin yön reissun lapissa. Oon ollut viime kuukaudet aika alavireinen ja sanoinkin yksi päivä instastoryssa, että jotenkin ahdistaa lähteä kotoa ja mieluiten lukittaudun kotiin. Nyt kun tällä viikolla olen nähnyt aktiivisesti ystäviäni, se on vähentänyt pitkään kestänyttä stressiä tosi paljon. Kun lähdettiin sinne Luostolle, mulla oli jotenkin tosi hyvä fiilis mun ystävistä. Olen myös  saanut ystäviltä viestejä joissa toivotettiin mm. hyvää reissua ja kaikesta tuollaisesta "pienestä" tuli vain niin kiitollinen ja hyvä mieli.

Kun sitä antaa stressille vallan, on niin helppoa jäädä sen vangiksi. Neljän seinän sisällä seinät alkaa kaatua päälle. Kun tuijotat netflixiä etkä pakota itseäsi ulos, sitä tulee passiiviseksi ja se kaikki stressi ja ahdistus vain pahenee. On mulla edelleen asioita jotka vetää mielen välillä matalaksi, mutta tää viikko osoitti mulle sen, että kuinka paljon voi itsekkin tehdä asioita kukistaakseen sitä stressiä. Nähdä niitä rakkaita ystäviä. Itkeä ja nauraa heidän kanssa. Mitä pahempi mieli mulla on jostain, sitä enemmän vetäydyn kuoreeni enkä halua nähdä ystäviä. Pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Meidän reissu Luostolle teki myös niin hyvää. Oli ihanaa lähteä yhdessä Markon kanssa reissuun. Kuinka rentouttavalta tuntui kun takassa rätisi tuli ja luet hyvää kirjaa. Kun ei tee edes mieli avata sitä netflixiä. Käytiin myös pyöräilemässä, joka oli kyllä yhtä tuskaa kun edessä oli vain yhtä mäkeä ja hullu vastatuuli. Mutta kylläpä saunan löylyt tuntui hyvältä sen jälkeen.

Kuten onkin käynyt ilmi, että kova stressi on jatkunut pitkään ja olen aika neuvoton miten saisin sen loppumaan. Mutta nyt, tän ihanan viikon jälkeen...Olo on parempi, sillä olen niin kiitollinen mun ystävistä. Myös heistä, joita en tällä viikolla nähnyt. Olen kiitollinen, että koti on myyty ja meillä on paikka mihin mennä, kunnes oma koti löytyy. Olen valtavan kiitollinen tuosta rakkaasta miehestä. Kun on suru jostain asiasta, miksi sitä antaa sen peittää alleen sen kaiken hyvän? Hyviä asioita on paljon enemmän ja yritän nähdä ne nyt paremmin. Tähän loppuun kolme kuvaa reissusta. Hyvää yötä <3


lauantai 21. lokakuuta 2017

Kuulumisia

 Edellistä postausta jännitti julkaista, mutta onneksi tein sen. Sain niin ihania ja rohkaisevia kommentteja, että ne ja joka ikinen sydän on lämmittänyt minun mieltäni. Nämä kaikki tulivat siis facebookin puolella.

Minulla alkoi eilen syysloma! Eilen olin kahvittelemassa uuden kuorokaverin kanssa Heinin kanssa ja menimme kuuntelemaan meidän ihanaa kuoronjohtajaa Ellua, kun heidän bändi Grooving high allstars esiintyi Ilonassa. Oli kyllä hyvä meno!  Koko alkava viikko onkin täynnä tosi paljon kivoja juttuja, kuten Alpuaan meno, ystävien kanssa treffailua, kuoroharjoitukset, Markon kanssa ystävien luokse kylään ja pariksi yöksi lähetään Lappiin Luostolle retkeilemään. Ihanaa siis, että olen hyvin jo parantunut, huomenna viimeset antibiootit naamariin. Ääni ja myöskin lauluääni on alkanut palautua ja olen siitä niin helpottunut. Tänäänkin on dropbox soinut, kun olen harjoitellut kuoroon laulujen stemmoja. Kyllä sitä taas arvostaa ääntään, kun sen hetkeksi menetti. Pari postausta sitten kerroin kodin myymisestä ja sehän menikin aivan muutamassa päivässä. Hirveän iloinen ja helpottunut, mutta myös todella haikea olo. Reilu kuukausi ja me ei enää asuta tässä rakkaassa kodissa. Haluaisin keretä pitää vielä tässä kodissa viimeistä kertaa jo perinteeksi muodostuneet synttärijuhlat ja samalla kodin läksiäiset. Ehkä osittain muuttolaatikoiden keskellä, mutta ei se haittaa! Tuntuu jotenkin tärkeältä kutsua ystäviä viimeistä kertaa tähän kotiin, joka on ollut niin koti ja jossa on viettänyt myös niin kivoja hetkiä ystävien kanssa. Mutta ei sitä muuttoa kyllä kunnolla edes ymmärrä vielä. Uutta kotia ei ole vielä löytynyt, mutta onneksi meillä on tiedossa väliaikainen koti, ettei onneksi taivasalle jäädä. Jospa se oma koti löytyisi sitten pian. Nyt toivotan teille oikein rentouttavaa lauantai-iltaa näiden rentojen kuvien myötä!





torstai 19. lokakuuta 2017

#Me too

Sosiaalisessa mediassa on ollut tällä viikolla me too-kamppanja, jossa tuodaan ilmi seksuaalisen häirinnän laajuus, niin Suomessa kun ulkomailla. Minäkin laitoin faceen tekstin:

"Minä myös.
Jos kaikki naiset (ja miehet) jotka ovat kokeneet sanallista tai fyysistä seksuaalista häirintää jakaisivat päivityksen, antaisimme ihmisille paremman kuvan tämän ongelman laajuudesta. Saa kopioida ja jakaa."



Tänään kun istuin linja-autossa matkalla töihin ja luin muiden kokemuksia, alkoivat omatkin ikävät kokemukset pyöriä mielessä. En ole aiemmin koskaan ajatellut jakaa kyseisiä asioita julkisesti, sillä ne ovat tietysti kipeitä asioita ja myös aiheuttavat häpeän tunnetta. Mutta miksi häpeää? Eikö häpeää pitäisi tuntea sen, joka on syyllistynyt seksuaalisen häirintään, ei sen joka on joutunut sen kohteeksi? Ikävä kyllä silti, häpeä on monesti se päällimmäisin tunne ja itse ainakin haluan tunkea sen tunteen hevonkuuseen ja jakaa omat kokemukseni ilman häpeän tunnetta.



Ensimmäinen kokemukseni oli ala-asteella enkä ole osannut edes ajatella, että se olisi seksuaalista häirintää, pelkästään nöyryyttävää. Ja vaikkei se tavallaan ollutkaan millään tavalla seksuualista, niin kyllä sen varmaan siihen samaan kategoriaan voi laittaa. Olin muistaakseni viidennellä luokalla seurakunnan tyttöleirillä. Jo päivällä "ystäväni" alkoivat syrjiä minua ja seuraavana aamuna sain kuulla miten huoneeseen oli haettu useita muita tyttöjä eri huoneista ja minun nukkuessa minun paitaani oli nostettu kaikkien nähden ja naurettu sille kuinka pienet rinnat minulla oli. Muistan kuinka nöyryytetty olo minulla oli, kun oli tehty jotain sellaista minun nukkuessa.

Seuraavat häirinnät tapahtuivat minun ollessa 13-vuotias nuorisokeskuksessa, jossa vietin paljon aikaa kavereiden kanssa. Eräs minua pari vuotta vanhempi poika työnsi minut ovea vasten ja alkoi repiä paitaa päältäni "Katsotaanpa millaiset rinnat sinulla on". Taistelin niin kovasti vastaan, että hän ei saanut paitaa päältäni, mutta ovi lähti saranoista osittain irti. Uskalsin kertoa nuorisokeskuksessa yhdelle aikuiselle, joka onneksi uskoi minua ja puhutteli pojan.
Samassa nuorisokeskuksen tilassa toisena päivänä kaksi myöskin minua vanhempaa poikaa pyysivät minut yhteen huoneeseen, jossa he kaatoivat minut sohvalle, toinen tarttui minua käsistä kiinni, etten voinut tehdä mitään ja toinen nosti paitaani ja laski vähän housujani. Hän imi fritsun minun alavatsaani.
Muistan kuinka avuton olo minulla oli sen jälkeenkin, sillä kun kerroin siitä kaverilleni, hän katsoi minua halveksivasti ja sanoi sen olevan minun omaa syytä.

Muistaakseni kolme-neljä vuotta sitten kesällä tapahtui kaupungilla myös erittäin ikävä tilanne. Olin ollut ystävien kanssa yöelämässä ja kun olin lähdössä yksin pyöräilemään kotiin, eräs mies tuli juttelemaan minulle liikennevaloihin. Hän ihaili vaaleita hiuksiani ja halusi nähdä onko alapääni samanvärinen. Kieltäydyin tietysti näyttämästä Lähdin kävelemään tien yli ja hän seurasi minua .Hän tarrasi pyörästäni kiinni ja veti sen yhden aidan taakse ja minut siinä mukana. Kun ketään ei ollut näkemässä, hän alkoi repiä mekkoani ylös ja sain taas taistella kunnolla vastaan. Työnsin hänet lopulta aitaa vasten ja se oli sellainen siirrettävä aita (Finnkinon ja roosterin välissä) ja se aita liikahti ja mies horjahti. Pääsin aidan toiselle puolelle ja koska siinä kulki muita ihmisiä, pääsin karkuun. Mies oli minua huomattavasti isompi, joten olin kyllä huojentunut, että se aita liikahti, että pääsin sieltä pois.

Kerran myös töissä eräässä koulutuksessa eräs mies tuijotti rintavarustusta todella röyhkeästi koko päivän, niin, että muutkin siinä pöydässä sen huomasivat ja kun puhuimme eräästä pizzeriasta, jossa kerroin olevan hyvää palvelua.. Hän sanoi, että "Kyllä kai nuilla rinnoilla saa hyvää palvelua". Typerät kommentit esim. baarissa menevät toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, mutta koska se tapahtui töissä, se oli erityisen ahdistavaa ja halventavaa. Hän toki tarkoitti sen kohteliaisuudeksi, mutta sellaiselta se ei tuntunut. Asia vietiin eteenpäin ja hän pyysi minulta anteeksi.

Näiden kokemusten lisäksi olen saanut lukemattomia kertoja kommentteja rinnoistani. Takapuoltani tai rintoja on puristeltu monesti aivan yllättäin ja tietysti lupaa pyytämättä. Kännisten ihmisten kommentteihin olen  "tottunut" mutta eihän se mukavaa ole. Ehkä jotenkin surkuhupaisaa, että lapsena minua kiusattiin, ettei tissejä ole ja nyt ahdistellaan ja kommentoidaan, kun ne on niin suuret. Käyn nykyään todella harvoin, ehkä vain muutaman kerran vuodessa baarissa ja olen saanut olla aika rauhassa, mutta lähinnä vain silloin kun poikaystävä on mukana.. jos menen tyttöjen kanssa, ahdistelu on paljon todennäköisempää.
Pahin seksuaalinen häirintä tai oikeastaan väkivalta tapahtui, kun olin n. 17-vuotias. Vietin leffailtaa uuden kaverini luona. Se ilta ei kuitenkaan päättynyt hyvin. Sitä iltaa en aio jakaa yksityiskohtaisesti, mutta sanalla "EI" ollut mitään merkitystä. Ei kauniisti pyytämällä tai huutamalla. Harmittaa, että tunsin siitä kaikesta niin paljon häpeää, etten mennyt lääkäriin ja tehnyt rikosilmoitusta. Muutamien päivien päästä kerroin ystävälle ja joskus myöhemmin myös vanhemmilleni. Tästä toipuminen vei vuosia.


Huh. Kuinka pelottavaa tälläistä tekstiä on julkaista, sillä silti se häpeä puskee jostain ja sanoo, ettei tälläisiä asioita sovi kertoa muille, mutta miksi ei? Minulla ei ole mitään syytä tuntea häpeää ja joku minusta haluaa tuoda julki sen vääryyden mitä olen kokenut ja tuoda myös vertaistukea heille, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Ja myös sen, että tälläisistä asioita voi myös päästä yli ja selvitä. Tärkeintä on puhua kokemuksistaan läheisille tai tarvittaessa ammattiauttajalle. Jos jotain tekisin itse toisin, olisin tehnyt rikosilmoituksen. On niin surullista kuinka moni jättää sen tekemättä.  Jos tää mun teksti herättää jotain tuntemuksia, nousee mieleen omia kokemuksia tai jotain ajatuksia, olisi mukavaa saada kommenttia.



perjantai 13. lokakuuta 2017

Koti myynnissä ja muita kuulumisia

On niin valtavasti ajatuksia ja mietteitä. Tähän voisin lainata meidän yhtä 5-vuotiasta kerholaista, joka sano yksi päivä " Mulla on niin paljon mietteitä, että mun pää kohta räjähtää."
Mulla on niin paljon tunteita ja ajatuksia joita olisi helpompaa jäsentää, jos kirjoittaisi niitä ylös. En osaa enää kirjoittaa päiväkirjaa, vaikka välillä yritän. Mietin joskus, että pitäisikö perustaa anonyymi blogi, joihin voisin kirjoittaa enemmän.. Tämä blogi ei valitettavasti tunnu enää turvalliselta paikalta kertoa joistakin asioista. Tämä aika vuodesta on mulle vaikeaa ja herättää vaikeita tunteita ja pelkoja. Nyt olen vielä kotona sairaslomalla nielutulehduksen ja puhekiellon vuoksi. On siis paljon enemmän aikaa miettiä asioita.
Viimeisen vuoden ajan keho ja mieli on ollut ja on edelleen stressin vankina enkä osaa lopettaa tätä kierrettä. En pysty omalla päättämisellä lopettaa sitä, mutta toivon, että löydän siihen vielä jonkun keinon. Tällähetkellä nimittäin olen tullut enemmän tietoiseksi siitä kuinka paljon stressiä on mun elämässä ja kuinka hallitsevaa se on,  enkä voi kyllä kauan jatkaa samaa rataa.

Mutta sitten jotain muutakin kuulumista. Vihdoin laitoin tämän meidän kodin myyntiin. Kun ollaan mietitty, että mitä tehdään tämän asuntoasian kanssa ja milloin tehdään, se epätietoisuus on myös aiheuttanut stressiä. Nyt kun ollaan tehty lopullinen päätös ja asiat vihdoin etenee, se helpottaa stressiä tietyllä tavalla. Nyt on jänskää se, että kauanko menee, että asunto saadaan myytyä ja kauanko menee, että uusi koti, oma talo löytyy. On myös haikeaa luopua ihanasta kodista, mutta välillä täytyy luopua, että saa jotain uutta ja parempaa tilalle. On jännittävää etsiä yhteistä uutta kotia ja on ihanaa, että se haave on nyt vähän lähempänä.
Laitan tähän loppuun meidän kotimme myynti-ilmoituksen. Tästä voit käydä kurkistamassa meidän kotiin ;)

Loppuun kuvat meidän pussi-kissasta. Ei oo tuollakaan raukalla kaikki muumit laaksossa. (Kuvista kiitos Markolle. )






perjantai 29. syyskuuta 2017

10 faktaa mun elämästä

Osa näistä faktoista on varmasti tuttuja pitempi aikaisille lukijoille, mutta ei varmasti kaikille ja vanhoillekkin lukijoille tulee varmasti uutta tietoa.


1. Olen ollut lakto-ovo-vegetaristi nyt yli 7-vuotta. Syitä on monia, kuten se, että en pidä monenkaan lihan mausta, mun maha ei enää sulattanut lihaa hyvin, kun söin sitä niin vähän, lihan syöminen varsinkin ahdisti joten eettiset ja henkiset syyt oli se päällimmäisin syy lopettaa lihan syöminen.

2. Mulla on trehaloosi, eli siis sieni-sokerin imeytymishäiriö. Kun sanon, että en voi syödä sieniä, lähes kaikki luulevat, että en vain pidä sienistä, mutta tulen tosi kipeäksi jos syön pienenkin määrän sieniä.

3. Mää olen asunut aina kaupungissa ja lähellä palveluja. Muistan, että joskus vuosia sitten oli joku kysely somessa, että valitsetko mieluummin Helsingin keskustan vai metsän ja vastasin, että ehdottomasti Helsingin keskustan. Nyt olisi vastaus aivan toisenlainen. Rakastan olla metsässä ja luonnossa (suuresta karhupelosta huolimatta).

4. Olen vakavasti harkinnut  maalle muuttamista ja ollaankin menossa viikonloppuna asuntonäyttöön. Se on ajatuksena niin ihana, mutta myös jännittävä ja pelottava, koska se olis iso elämänmuutos tälläiselle kaupunkilaistytölle. Silti iso osa minusta haluaa päästä asumaan, jonnekkin missä saa olla rauhassa ja luonto olisi aivan eritavalla läsnä, kun täällä Tuiran hoodeilla.


5. Mulla on kahdessa kohti selkää skolioosi. Olen oppinut elämään sen kanssa aika hyvin, kun tiedän mitä voin tehdä ja mitä en. En saa olla tietyissä asennoissa enkä nostaa mitään painavaa, varsinkaan väärässä asennossa. Nyt meillä on töissä aika paljon lapsia, joita pitää välillä nostella aika paljon, joten olen ollut kipeämpi kun pitkään aikaan muistan töiden vuoksi olleen. Joskus kun rasitan sitä kunnolla, en pysty välttämättä kävelemään enää kunnolla ja tuntuu, että jalat lähtee alta. Se mikä on hyvä, yleensä kipu ja jäykkyys häviää yön aikana, jos saan hyvät yöunet.

6. Olen miettinyt, että voisi tehdä hyvää vierottaa itseään somesta. Välillä esim. instagramin selaaminen aiheuttaa enemmän ahdistusta, kun antaa hyvää oloa. En silti tiiä pystynkö olemaan ilman sitä.

 7. Musiikki on mulle tosi tärkeää. Kuuntelen musiikkia tosi paljon. Tykkään laulaa yksin ja kuorossa. Viimeaikoina oon huomannut taas kuinka tärkeä työkalu laulaminen on mulle mun työssä. Tykkään ihan hirmuisesti laulaa lasten kanssa.

8. Nälkäisenä minusta tulee kiukkuinen. Aamulla ennen aamupalaa en ole kiukkuinen enkä jos on pieni nälkä, mutta jos edellisestä syömisestä menee esim. yli 4 h, niin sillon ei enää naurata.  Silloin yleensä olen hiljaa ja yritän vaan saada sitä ruokaa pian, sillä en halua kiukutella muille. Vihaan sitä tunnetta, kun se kiukkuinen olo tulee eikä sitä oloa poista mikään muu kun se, että ne verensokerit saa taas kohdilleen.

9. Mää oon aina tykännyt muumeista tosi paljon. Muumimukeja ja muuta muumikamaa löytyy aika paljon. En kestä sitä, että muumeilla on nykyään eri äänet ja jos joskus saan lapsia, en tiedä voisinko näyttää heille niitä uusia muumeja, koska ne kuulostaa niin väärältä. :D

10. Mää haaveilen, että pääsisin joskus kuumailmapallon kyytiin.